Hoivan arvoiset?

Suomen eduskunta on palannut eduskuntatyöhön. Pöydällä on useita hallituksen esityksiä aina tiedustelulaeista ensi vuoden budjettiin. Ensi keväänä on eduskuntavaalit ja soteuudistus noussee keskustelunaiheeksi, meni lakiuudistus läpi tai ei tämän syksyn aikana. Uudistuksen tavoitteena on tuottaa säästöjä alijäämäiseen valtiontalouteen, mikä on lähtökohtana järkevä. Nykytoteutus tosin uhkaa heikommassa asemassa olevia.

Olen huolissani vanhustenhoidon laadun mahdollisesta heikkenemisestä soteuudistuksen toteutumisen yhteydessä. Suomalainen väestö on kovaa vauhtia vanhenemassa, minkä takia vanhustenhoidon palveluihin olisi erityisesti panostettava. Yhteiskunnassamme on vahva käsitys lasten oikeuksista: heillähän on elämä edessä ja kuka uskaltaisikaan asettua lapsen etuja vastaan? Samanaikaisesti vanhukset ovat pitkän, hyvin eletyn elämänsä lopussa. Heille tulisi myös kuulua yhtäläinen kiitos ja kumarrus yhteiskunnalta. He ovat olleet mukana rakentamassa tätä yhteiskuntaa, rahoittaneet hyvinvointiamme verorahoilla ja pitäneet huolen Suomen talouskasvusta. Vanhustenhoito tulee siis saattaa yhtäläiseen asemaan lastenhoidon arvostuksen kanssa.

Soteuudistuksen pahin uhkakuva on hallitsematon yksityistämisprosessi hoivapalveluiden osalta. Julkisen sektorin hoivapalveluja on säästösyistä ajettu jo liian ahtaalle, minkä takia monella vähävaraisella vanhuksella ei ole tosiasiallista mahdollisuutta muuttaa vanhustenkodin asukkaaksi, koska jonot hoivapaikan saamiseen ovat paikoitellen pitkiä. Kaikilla ei myöskään ole varaa muuttaa yksityiseen hoivakotiin, koska eläke on niin pieni ja pitäisi myös miettiä millä rahoittaa esimerkiksi uudet lukulasit tai lääkkeiden omavastuuosuus. Kotihoidon puolella haasteina ovat mm. hoitajien jatkuva kiire. Syrjäseuduilla saattaa asua useita vanhuksia pitkienkin välimatkojen päässä, joita tulisi hoitaa. Onkin huolestuttavaa kuulla tarinoita, miten hoitajilla ei ole enää aikaa inhimilliseen ja ihmisläheiseen tutustumiseen työssään välttämättömien tehtävien eli ruoanlaiton tai vanhusten hygieniahoidon lisäksi. Huolestuttavaan kehityskulkuun on puututtava.

Seuraavalla hallituskaudella vanhustenhoidon mahdollisiin ongelmiin on puututtava heti ensi kevään lopussa kirjaamalla hallitusohjelmaan vaatimus vanhuksille inhimillisestä vanhustenhoidosta. Yksi mahdollinen tapa helpottaa vanhusten arkea olisi lääkkeiden arvonlisäveron poistaminen. Tällöin vähävaraisille jäisi enemmän varoja, joita voisi käyttää oman elämänlaadun parantamiseen. Edesmennyt isoäitini elämänsä viimeiset vuodet kuolemaansa asti hoitokodissa kohdaten muutamia haasteita, mutta saatuaan kuitenkin riittävää hoitoa ja hoivaa. Hänen saamaansa hoitotasoon on pyrittävä myös tulevaisuuden Suomessa.

 

Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas

Kaupunginvaltuutettu (Kok.)

Kirjoitus on julkaistu lokakuun alussa Pohjalaisessa, Ilkassa, Keski-Pohjanmaa ja Lestijoki-lehdessä.


Ei vastauksia kirjoitukseen "Hoivan arvoiset?"


    Kommentoi tähän kirjoitukseen