Saksan asevoimilla ei ole kykyä puolustautua – Puola on ottanut vastuulleen Euroopan etulinjan vartioinnin

Euroopan mantereen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on heikentynyt merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Käännekohtana voitaneen pitää Venäjän presidentti Vladimir Putinin puhetta Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Tuolloin alkanut kehitys ja lyhyt Georgian sota eivät vielä herättäneet länsimaita pohtimaan Venäjän federaation nousua Neuvostoliiton jälkeisestä romahduksesta. Todellinen uhkakuva syntyi keväällä 2014 Venäjän vallattua Ukrainalta Krimin niemimaan ja tukemalla itäisen Ukrainan separatisteja. Venäjän federaatio on kasvattanut sotilasmenojaan tavoitteena modernisoida lähes kaikki joukot 2020-luvulle mennessä. Viimeistään syksyllä 2014 Naton järjestämässä Walesin huippukokouksessa päätettiin siirtää Naton painopistettä sotilaallisesta kriisinhallinnasta kohti kollektiivista puolustusta – Nato on palaamassa juurilleen, sillä yhteinen puolustus oli liittouman tunnusmerkki koko kylmän sodan ajan.

Kylmän sodan lopun alku koettiin syksyllä 1989. Kansalaisten tyytymättömyys kommunistisia hallintoja kohtaan kasvoi Itä-Euroopan maissa. Berliinin muuri murtui 9. marraskuusta ja tie Saksojen yhdistymiseen aukesi. Saksan liittotasavalta (Länsi-Saksa) ja sen poliitikot saattoivat huokaista helpotuksesta, koska maa oli Nato-jäsenenä Varsovan liiton ensi-iskun kohde mahdollisessa konfliktitilanteessa.

Länsi-Saksalla oli tärkeä tehtävä puolustusliitto Naton kokonaisuudessa: Saksan liittotasavallan alueella käytäisiin seuraavan maailmansodan ensimmäiset taistelut: Länsi-Saksalta vaadittiin puolustuksellisia toimia. Varsovan liitto puolestaan yhdessä Neuvostoliiton kanssa asetti tavoitteekseen Benelux-maiden rannikon ja Ranskan vastaisen rajan Elsass-Lothringenin kukkuloilla.

Sodan ensimmäiset taistelut olisi käyty länsisaksalaisen Fuldan kaupungin lähettyvillä, mistä on lyhin reitti Frankfurt am Mainiin ja strategisesti tärkeälle Ruhrin teollisuusalueelle. ”Fuldan aukko” oli kylmän sodan sotilassuunnittelijoiden nollapiste: ”tästä kohdasta alkaisi neuvostojoukkojen tunkeutuminen syvälle Saksan liittotasavaltaa.” Länsi-Saksa oli jaettu puolustusvyöhykkeisiin, joita puolustettiin yhteisin joukoin: Pohjoisessa vastuuta kantoivat Tanskan, Iso-Britannian, Alankomaiden ja Belgian joukot. Keskisessä ja Eteläisessä Saksassa päävastuun kantoivat Yhdysvaltalain 5. armeijakunta. Yhteisvastuu oli puolustusliitto Naton kantava voimatekijä koko kylmän sodan ajan ja tämä konkreettinen solidaarisuus rapautui vuoden 1991 jälkeen.

Fuldan aukko Kylmän sodan aikaisessa sotilassuunnittelussa. Kuva: Manolis Huuki/Point Alpha Museo
Karttapiirros Länsi-Saksan puolustuksen vyöhykejaosta.

1990-luku oli ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta suhteellisen rauhallista. Euroopan mantereella Jugoslavia oli hajoamassa pienempiin itsenäisiin valtioihin, Ruandan ja Somalian tapahtumat jäivät vaille ratkaisua. Ensimmäinen YK:n valtuuttama Natojohtoinen operaatio oli Bosnian ilmatilan valvonta vuonna 1993. Vuosien 1991-2014 välisenä aikana Naton pääsääntöinen tehtävä oli kriisinhallinta Balkanilla ja Afganistanissa. Vuosi 2014 muutti kaiken, koska Ukrainan tapahtumat nostivat esille Euroopan puolustuksen väärän painotuksen ja uskomuksen sodattomasta Euroopan mantereesta.

Nato on palannut kollektiivisen puolustuksen tielle Walesin syksyn 2014 huippukokouksen jälkeen. Karttaa katsottaessa Nato laajentui kohti itää vuosina 1999 ja 2004, jälkimmäisellä kerralla Baltian maat liittyivät Natoon. Vasta Ukrainan sodan tapahtuvat johtivat muuttuneeseen tilannekuvaan Euroopan mantereella: sodan mahdollisuus ja uhka ei ole poissuljettu vaihtoehto. Saksalle ja suurimmalle osalle Nato-maista panostus puolustukseen tarkoitti pääasiassa panostusta kriisinhallintaan. Saksan asevoimat ovat tällä hetkellä alennustilassa ja kykenemättömiä avustamaan Naton itäisimpiä jäsenmaita mahdollisessa konfliktitilanteessa.

Puola ja Baltian maat ovat uusi Länsi-Saksa

Vuoden 2014 seurauksena Puolasta on tullut erittäin tärkeä Naton jäsenmaa. Puolalla on rajaviivaa Valko-Venäjän, Ukrainan ja Natoon kuuluvan Liettuan kanssa. Kriittisimmäksi kohteeksi muodostuu Kaliningradin ja Valko-Venäjän väliin jäävä ”Suwalkin käytävä”, joka on nykyajan versio ”Fuldan aukosta”. Sota-aikana Baltian maayhteys muihin Natomaihin koostuu pelkästään tästä alle sadan kilometrin pituisesta rajasta. Baltian suuntautuville huoltokuljetuksille ainoa vaihtoehto on jatkossa meriteitse, jolloin Ruotsin ja erityisesti Suomen strateginen asema kasvaa. Huoltokuljetusten turvaamiseksi meritorjuntaohjusten muodostamaa uhkaa vastaan alusten on kuljettava Ruotsin aluevesien kautta lähellä rannikkoa Öölannin ja Gotlannin takaa. Suomen tehtävänä lienee yhdessä Viron kanssa estää Venäjän Itämeren laivaston liike Pietarista avomerelle.

Puolan rooli Natossa siis suuri: maassa on pitkät historialliset perinteet, joiden mukaisesti uhka on tullut idästä. Maa on panostanut puolustukseensa mm. modernisoimalla PT-91 Twardy -panssarivaunuja ja ostamalla Saksan asevoimien kuolinpesästä Leopard 2-panssarivaunuja. Saksan ilmavoimat puolestaan lahjoitti Mig-29 hävittäjänsä Puolan ilmavoimille. Nato on esikuntatason karttaharjoituksissa valmistautunut tilanteeseen, missä Kaliningrad eristetään ja Suwalkin käytävä pidetään auki huoltokuljetuksia varten. Baltian maissa pääpaino on pysyvän puolustuslinjan muodostaminen, jotta muut läntiset Natomaat ennättävät lähettää sotilaallista apua maiden asevoimien avuksi.

Euroopan sotilaallinen painopiste on siirtynyt useita satoja kilometrejä Fuldan metsistä kohti itää. Kollektiivista puolustusta rappauttanut kriisinhallintaoperaatioiden painotus päättyi viimeistään Ukrainan kriisiin. Vaikka Saksan asevoimat ovat alennustilassa, niin poliittinen tahtotila uudistuksiin on suuri. Saksa on lisännyt vuodesta 2014 alkaen Bundeswehrin rahoitusta. Samaan aikaan on väläytelty asevelvollisuuden palauttamista, koska nykyinen ammattiarmeija ei ole onnistunut rekrytoimaan tarpeeksi henkilöitä palvelukseen. Saksalle tilanne on kuitenkin melko turvallinen: konfliktitilanteessa Saksan alueella ei käydä sotaa, vaan sotaa käydään aina ”Puolassa saakka”. Siinä missä läntiset Natomaat ovat keskittyneet asevoimien pienentämiseen ja kaluston myyntiin, niin itäisissä jäsenmaissa historian uhkakuvia ei ollut unohdettu. Georgian sota alleviivasi näiden maiden huolta tulevista kehityskuluista, jotka viimeistään keväällä 2014 muuttivat tilannekuvaa kokonaisuudessaan Naton sisällä.

Puolan maavoimien Leopard 2A5 panssarivaunuja Asevoimien päivänä syksyllä 2015. Kuva:Przemyslaw Wierzchowski/Agencja Gazeta/Reuters

Uskottavan puolustuskyvyn palauttamisen sivuvaikutukset

Venäjällä on ollut ulkopoliittisena ohjenuorana ja pelkotilana jo Neuvostoliiton ajoista lähtien käsitys länsimaiden saartamispelosta (encircelment), minkä seurauksena Naton laajeneminen itään nähtiin aikanaan uhkana, johon on vastattava. Yhteenvetona voitaneen todeta, että sinänsä rationaalisesti perusteltu Baltian ja Puolan puolustuksen vahvistaminen lisää em. Maiden turvallisuutta. Vastavuoroisesti Venäjällä nämä toimenpiteet nähdään ”savuavana aseena” Kremlissä, jolloin myös Venäjä kasvattaa omia sotilasmenojaan. Asevarustelukierteeseen johtava tilanne on tällöin mahdollinen ja siitä ulos pääseminen vaatisi paljon diplomatiaa ja molemminpuolista vakuuttelua, ettei kumpikaan osapuoli ole uhkaamassa toista.

Saksalle tilanne on kaikin puolin vaikea. Toisen maailmansodan taakka painaa edelleen politiikassa, eikä maa halua Angela Merkelin johdolla ottaa päävastuuta Euroopan Unionin tai yleisesti Euroopan turvallisuudesta, vaikka maa on väkiluvultaan, taloudelliselta mahdiltaan yksiselitteisesti viimeisen sanan lausuja Euroopan politiikassa. Saksan on ollut helppo ulkoistaa puolustuksen vastuuta itäisen Euroopan maille ja osallistua kollektiiviseen puolustukseen tyhjentämällä asevarastojaan edullisesti. Yhdysvallat on huomioinut Puolan merkityksen Natossa: Varsovassa kesällä 2017 Donald Trump kiitti vuolaasti puolalaisia heidän työstään Natossa.

Tulevaisuus

Donald Trumpin valinta on vaikeuttanut Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan tulkitsemista. Trump on toiminut bisnesmaailman tapojen mukaisesti kansainvälisessä politiikassa, minkä seurauksena Euroopan valtioiden luottamus Yhdysvaltoja kohtaan on vähentynyt. Naton 2018 heinäkuisessa huippukokouksessa Natomaat jatkavat vakaalla pohjalla asevoimien kehittämistä. Seuraavan kymmenen vuoden sisällä Natomaat pyrkivät nostamaan puolustusmenot kansallisissa budjeteissa 2%:iin bruttokansantuotteesta.

Siinä missä Yhdysvaltojen osuus Euroopan puolustuksesta on heikentynyt vuosien 2017-18 välisenä aikana merkittävästi, niin Euroopan mantereen valtiot ovat menossa eteenpäin. Tärkein kysymysmerkki on Saksa, joka ei ole uskaltanut ottaa päävastuuta Euroopan ulkopolitiikasta. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on tosin edistänyt Euroopan Unionin puolustusyhteistyötä, mikä voitaneen tulkita askeleeksi oikeaan suuntaan, minkä hyvänä sivuseurauksena Saksa myös kasvattaa rooliaan tulevaisuudessa. Tällä kehityspolulla Baltian maiden ja erityisesti Puolan puolustuksellinen taakka helpottuu muiden Natomaiden ottaessa vastuulleen näiden maiden puolustuksen.

Manolis Huuki, Valtiotieteiden Kandidaatti

Reservin vänrikki

Huuki vieraili kesäkuussa 2018 Fuldan alueella Hessenissä sotahistoriallisista syistä perehtyen erityisesti niin kutsutun Fuldan aukon ”Fulda Gap” maastoon. Kylmän sodan ajan vaikutus alueeseen oli silminnähtävää vaikka elämme jo 2010-lukua.

Jätä kommentti

8 + 1 =