Talvisodan päättymisestä on kulunut tänään 76 vuotta. Suomalainen korpisoturi, molotovin cocktail, M/Cajander ja talvisodan henki ovat asioita, joita me sotien jälkeiset sukupolvet muistamme tästä kansakuntaamme kohdanneesta koettelemuksesta. Tasan 105 päivää kestäneessä koitoksessa yksi, yhtenäinen kansa pysäytti Neuvostoliiton hyökkäyksen – valtiomme säilytti valtiollisen itsenäisyytensä, mutta kärsi yli 25 000 miehen tappiot sekä aluemenetyksinä mm. Karjalan.
Suomalaisten kohtaloksi koitui maailmansodan aattona 23.8.1939 allekirjoitettu Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan välinen hyökkäämättömyyssopimus, jonka jälkimaailma tuntee nykyisin Molotov-Ribbentropin -sopimuksena. Sopimuksen salainen lisäpöytäkirja antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet järjestellä uutta etupiiriään (Suomi ja Baltian maat) ennen seuraavaa, kulman takana siintävää sotaa varten.
Kohtalokkaan sopimuksen seurauksena Suomi yhdessä Baltian maiden kanssa tuli vedetyksi mukaan suurvaltapolitiikkaan, koska nämä lukeutuivat nyt de facto Neuvostoliiton etupiiriin, vaikka Suomi oli yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa julistautunut jo syksyllä 1939 puolueettomiksi Saksan hyökättyä Puolaan. Suomalaisten 1930-luvun ulkopoliittinen linja, ”pohjoismainen suuntaus” ja tähän poliittiseen linjaan nojaava puolueettomuus muuttui Neuvostoliiton silmissä kuolleeksi kirjaimeksi lokakuussa 1939, maan järjestäessä Saksan uhan takia omaa etupiiriään uusiksi.
Kaikeksi onneksemme säilytimme raskaiden tappioiden ja aluemenetysten jälkeen itsenäisyytemme. Alivoimaiset asevoimamme onnistuivat taistelemaan yli 3,5 kuukauden ajan ylivoimaista vihollista vastaan erittäin haasteellisissa olosuhteissa. Viimeistään Iso-Britannian ja Ranskan painostus sai Josif Stalinin perääntymään Suomen kysymyksessä ja miettimään vaihtoehtoisia keinoja taata Leningradin turvallisuus.
Iso-Britannia ja Ranska puuttuivat sotaan omalla arvovallallaan ja tämä oli odottamaton onnenpotku Suomelle, sillä valtionjohtomme oli 1930-luvun lopussa laiminlyönyt maanpuolustuksen rahoituksen sekä elintärkeät varustehankinnat. Naivistinen ja pysyvään Euroopan rauhantilaan nojautuva tulevaisuudenusko myös nakersi realistien argumentteja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.
Suomen suurimmat virheet tehtiin selvästi ulko- ja turvallisuuspoliittisessa toiminnassa ennen sotia. Hallituksemme vähensi puolustusmäärärahoja juuri 1930-luvun lopussa, jolloin Euroopan valtioissa havahduttiin Hitlerin Saksan aggressiiviseen sekä laajentumishaluiseen ulkopolitiikkaan. Münchenin kokous vuonna 1938 ja Tšekkoslovakian miehitys toimivat hälytyskelloina Saksaa ympäröiville maille, miten Hitler on tosissaan ekspansioidensa suhteen ja tätä uhkaa varten olisi nyt varustauduttava – si vis pacem, para bellum.
Eurooppa elää nykyisen aikakautensa (ns. Pax Europa) viimeisiä hetkiä. Idästä lähestyy synkkiä pilviä: taloudellinen ahdinko Venäjällä on syventynyt vuodesta 2012 alkaen. Lisäksi Venäjä on ryhtynyt ajamaan aggressiivista, kiihkonationalistista ulkopolitiikkaa, mikä näkyy mm. Ukrainan ja Syyrian kriisin yhteyksissä. Barack Obama puolestaan ilmaisi alkuviikosta, miten Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin Yhdysvaltojen suunnatessa katseensa kohti Aasiaa. Eurooppaan on syntynyt sotilaallinen tyhjiö, jota Venäjä nyt valtaa sotilaallisesti heikoilta Euroopan mailta.
Onko Suomen valtionjohdon tilannekuva Euroopan osalta siis selvä? Ruotsissa puhutaan jo tällä hetkellä asevelvollisuuden palauttamisesta (lakkautettiin 2009) ja oikeistopuolueet ovat jo ilmaisseet kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Sosiaalidemokraattinen vasemmistohallitus on kuitenkin ilmoittanut, ettei hakemus ole ajankohtainen.
Kaikesta huolimatta Ruotsi on jälleen kaksi askelta edellä, sillä vanhat, kylmän sodan aikaiset transatlanttiset suhteet on herätetty horroksesta – Ruotsi siis suuntaa katsettaan kohti Euroopan vahvinta sotilaallista liittoumaa kulissien takana, koska lähiympäristön tilanne on muuttunut suuresti viimeisten kahden vuoden aikana. Suomi taas näyttää kulkevan sammutetuilla lyhdyillä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Toistaako Suomen valtionjohto samat virheet kuin 1930-luvun lopussa? Suomen taloudellinen tilanne on huono ja vuonna 2012 aloitetulla Puolustusvoimauudistuksella Puolustusvoimilta leikattiin tosiasiallisesti yli 400 miljoonaa euroa määrärahoista – onko nykyinen sotilaan varustus siis Malli Sipilä? Mielestäni olemme tehneet rajuja virheitä ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla. Näistä maksamme verellä ja hiellä, jos Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne heikkenee nykyisestä tilasta vielä lisää lähivuosina.
Suomi voi kohdata jälleen Moskovasta samanlaisen neuvottelupyynnön ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä” kuin lokakuussa 1939, jos yleiseurooppalainen turvallisuusympäristö romahtaa lähivuosina. Onko valtionjohtomme valmis kohtaamaan tuon kyseisen päivän, joka jonain päivänä koittaa uudestaan? Nyt on viimeinen hetki laittaa maanpuolustus kuntoon: maanpuolustustahdon, Puolustusvoimien valmiuden ja materiaalihankintojen osalta. Kello tikittää viimeisiä hetkiään.
Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas, reservin vänrikki
