Kello on 0556 ja näyttää siltä, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vaa´ankieliosavaltioista Florida on menossa Donald Trumpille, koska ero Hillary Clintoniin on 200 000 ääntä. Ohion osavaltio on varmasti menetetty ja Suurten Järvien niin kutsuttu ”ruostevyöhyke” on myös vahvasti Trumpin takana, vaikka analyysien perusteella alue on ollut vahva Demokraattien kannatusalue – tietynlainen ”palomuuri”.
En ole yllättynyt tästä ”yllättävästä” vaalituloksesta. Trump pelasi joko tietoisesti tai tiedostamatta mediaa erinomaisella otteella menneenä vuonna, ja sai eri laskelmien vlaossa lähes miljardin dollarin edestä ilmaista tv-mainosta uutisissa esittämillään törkeillä lausunnoilla milloin mistäkin. Näitä lausuntoja sitten kauhisteltiin ja tämä tietysti lisäsi Trumpin tunnettavuutta äänestäjien keskuudessa. Kaiken lisäksi hän tulee politiikan ulkopuolelta, mikä on etu Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä.
Trumpin teemoima on ollut vapaakaupan kritisointi ja lupaus ulkomaille siirtyneiden tehtaiden palauttamisesta takaisin Yhdysvaltain maaperälle. Työpaikkojen ulkoistus ja palkkakehitys on luonut ongelmia amerikkalaiselle keskiluokalle, minkä takia näiden presidentinvaalien merkitys äänestäjille on ollut keino protestoida nykyistä hallintoa vastaan.
Sinänsä tämä on mielenkiintoista, koska tilastojen mukaan Yhdysvaltojen työllisyys on parantunut radikaalisti ja elintaso noussut. Kyse on siis ollut mielikuvista ja ”hyvien aikojen” haikailusta – sen takia Donald Trumpin slogan Make America Great Again on purrut äänestäjiin paremmin kuin Clintonin jatkuvuutta korostava Stronger Together -slogan.
____________________________________________
Euroopan ja Yhdysvaltojen liberaalin demokratian kannattajat heräävät todennäköisesti keskiviikkona elinaikansa kovimpaan krapulaan, josta meillä on muistoja jo kesän Brexit-äänestyksen yhteydestä. Näen tämänsuuntaisen kehityksen uuden aikakauden trendinä, joka on alkanut vuoden 2008 talouskriisistä ja tämä ilmiö kestänee seuraavien 10-20 vuoden ajan läntisessä maailmassa. poliittiset Ilmiöt ovat syklisiä ja populismiin tullaan jossain vaiheessa kyllästymään ja tilausta on taas liberaalile ja maltilliselle demokratialle.
Eurooppalaisille ja suomalaisille Trumpin lausunnot moraalikysymyksissä ja Yhdysvaltain sisäpolitiikassa ovat periaateessa täysin irrelevantteja, koska maa eroaa Euroopasta niin maantieteellisesti kuin kulttuurillisesti. Moraaliasioista kauhistelu ei siis edistä Euroopan ja Yhdysvaltojen lähentymistä, vaan energia tulisi käyttää niihin asioihin, joilla on todellista merkitystä Atlantin yli tapahtuvassa yhteydenpidossa. Näitä asioita ovat taloudellinen, sotilaallinen ja ulkopoliittinen yhteistyö.
Euroopassa pitäisi olla enemmän huolissaan taloudellisten, sotilaallisten ja ulkopoliittisten suhteiden kehityksestä transatlanttisissa suhteissa, koska nämä vaikuttavat oikeasti Euroopan vakauteen kuin kysymys siitä, ketä Trump olisi valmis kourimaan tai mitä mieltä hän on entisistä misseistä.
Clintonia näissä vaaleissa taloudellisin, sotilaallisin ja ulkopoliittisin perustein kannattaneena, näen seuraavat neljä vuotta synkkänä Euroopan näkökulmasta: Kremlissä todennäköisesti kilistellään kuohuviinilaseja tällä hetkellä ja Putin rohkaistunee nykymenoa häikäilemättömiin toimiin Syyriassa ja Ukrainassa, koska Trump on osoittanut lausunnoillaan olevansa vietävissä ulkopoliittisissa kysymyksissä – Trump on tämän hetken tietojen perusteella leimallisesti sisäpoliittisen muutoksen perässä eikä häntä kiinnosta, mitä maailmalla tapahtuu, vaan asioista voidaan sopia ”diileillä”. Tämä, jos mikä tulisi huolestuttaa eurooppalaisia päättäjiä, etenkin Euroopan rajaseudulla.
Kaiken lisäksi Trump on kyseenalaistanut jopa sotilasliitto Naton olemassaolon, joten Putin saattaa kokeilla kepillä jäätä, erityisesti Baltian suunnassa seuraavien vuosien aikana. Suomelle tämä tietää juuri sitä, mitä Ulkopoliittisen Instituutin tutkija Mika Aaltola totesi Suomen asemasta 8.11.2016 Iltalehden haastattelussa: Nato-ovi menee kiinni ja Suomen asema liukuu lännen sylistä harmaalle vyöhykkeelle. Tietyssä mielessä -Aaltola kertoi irvokkaan realismin keinoin, mitä meille tulee todennäköisesti tapahtumaan tällä kehityskululla.
Tämä realistinen asioiden käsittely Aaltolan tapaisesti on osoitus siitä, mikä on Suomen todellinen tila, josta on yritetty varoittaa. Valitettavasti tämä realistinen puhe on leimattu mm. Sauli Niinistön suun kautta maanpuolustuskurssin avajaisissa toisen ”ääripään puheeksi”. Ennustan melko varmana, että valtioneuvosto kokoontuu loppuviikosta kriisipalaveriin, koska Clintonin ulko- ja turvallisuuspoliittinen status quo -doktriini on nyt katkolla, koska takeita Yhdysvaltojen suhteiden jatkumisesta ei ole. Samalla tulevaisuus Ruotsin kanssa on menossa epävarmaan suuntaan, jos Yhdysvallat ei sitoudu Euroopan turvallisuuden takuumieheksi..
____________________________________________
Harmikseni voin todeta, että enemmistö Facebook-kavereistani ei ole valmistautunut henkisesti Clintonin tappioon. Vaaralliseksi tämä henkinen romahdus muodostuu sellaisessa vaiheessa, jossa itsesäälissä ryvetytään ja itseruoskinta vie kaiken energian. Täten ei myöskään nähdä tätä hetkeä vain yhtenä alamäkenä ylä- ja alamäkien sarjassa, joita historiassa on paljon.
Trump on todennäköisesti yhden kauden presidentti, sillä populismi hallitusvastuussa on osoittanut varman häviön välineeksi missä tahansa populismia on yritetty käyttää hallitsemiseen – katsokaa vaikka Perussuomalaisten kannatusta Suomen hallituksessa. Sama asia tapahtui jo 1980-luvulla populistiselle SMP:lle, jonka kannatus puolittui hallitusvastuussa.
Populismilla on kiva kiihottaa ihmisiä ja kärjistää asioita. Populismi ei vastaa päiväpoliittisiin kysymyksiin ja sen takia perinteiset puolueet tulevat lopulta korjaamaan tilanteen. Alkuhuuma on toki Trumpin ”Make America Great Again” -sloganin voittoa, mutta tulevat vuodet tulevat olemaan Trumpille kylmä suihku, miten populismilla ei saavuteta pysyvää kannatusta.
____________________________________________
Kaikesta pahasta huolimatta en ole suuresti peloissani. Kuten yllä totesin: ylä- ja alamäkiä on maailmanhistoria täynnä. Yhdysvaltalainen yhteiskuntafilosofi Francis Fukuyama kirjoitti vuonna 1992 ilmestyneessä kirjassaan ”The end of History and the Last Man” tarinan liberaalin demokratian ja markkinatalouden voitosta ja hän väitti historian päätyneen Neuvostoliiton ja sosialistisen järjestelmän romahtamiseen vuonna 1991.
Itse taas näen, ettei historia päättynyt tuohon vuoteen, vaan historia jatkuu edelleen. Liberaali demokratia ei ole saanut lopullista voittoa, vaan se on nyt vuosien 2015-2016 aikana kohdannut vastoinkäymisiä ja taistelee paikasta autoritaarisen ja populistisen hallinnon kannattajien kanssa. Alamäki on onneksi alkanut, toivottavasti näemme liberaalin demokratian ylämäen viimeistään kymmenen vuoden kuluttua.
____________________________________________
Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas
