Saara Jantusen Infosota (Otava, 2015) on herättänyt tulenkatkuista keskustelua kirjan julkaisun jälkeen. Ennustin syksyllä teoksen aiheuttavan keskusteluilmapiirin sähköistymistä, sillä informaatiosodankäynti on ajankohtainen aihe niin meillä kuin muualla länsimaissa.
Teoksesta oli joulukuun Sotilasaikakauslehdessä Sampo Ahton kirjoittama kirja-arvio. Tämä kirjoitus kiinnittää kriittisesti huomiota Ahton päätelmiin ja samalla toimii kannanottona kirjan puolesta. Päädyin kannanottoon, koska Ahton arvio ei kerro koko totuutta kirjasta ja painottaa yksityiskohtia ns. ”big picturen” sijaan.
Teos ei ole tieteellinen tutkimus ja tämän Jantunen toteaa selvästi sivulla 19, joten periaatteessa Ahto (SAL 12/15) ei ole väärässä käyttäessään kirjasta termiä ”pamfletti”. Kirjassa on omanlaisensa poliittinen sanoma, joka kannustaa lukijaa havainnoimaan nykyistä informaatiovaikuttamista ja tunnistamaan lieveilmiöt. Viesti ei kuitenkaan tulkittavissa minkään yksittäisen poliittisen puoleen agendaksi, vaan yleiseksi keskustelunavaukseksi niin poliittisessa sfäärissä kuin tavallisen kansan parissa.
Yllätyin Sampo Ahton kaksijakoisesta kirja-arvostelusta ja olen eri mieltä Ahton esittämistä korostetuista vihjailuista Jantusen motiiveja kohtaan. Suomalainen poliittinen keskustelukulttuuri on de facto juuttunut menneisyyteen ja Ahto väittää, miten ”Olisi vaarallisen yksipuolista, jos nuoren upseeriston ajattelua muokattaisiin Maanpuolustuskorkeakoulussa pelkästään Saara Jantusen hengessä”. Vierastan tätä toteamusta, sillä se edustaa minulle nuorena ihmisenä menneisyyden aikakautta, jolloin Neuvostoliitto oli tosiasia ja Berliinin muuri ikuinen. Jantunen toteaakin vastineessaan, ettei informaatiosodankäyntiin keskittyneitä tutkijoita löydy Suomesta tarpeeksi. Täten voidaan todeta, että ”Jantusen hengen” lisäksi maaperä on suotuisa dialektiselle tutkimukselle tästä aiheesta esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun perustutkinto-opiskelijoiden tekemänä.
Lisäksi Ahto väittää Jantusen rajanneen kirjassaan aihepiirin käsittelyn vain nykyiseen Venäjään. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Jantunen toteaa teoksensa alussa sisällön painottavan Ukrainan kriisistä alkanutta vahvaa informaatiovaikuttamisen ajanjaksoa ja Jantusen empiirisiä kokemuksia mm. ”trolliarmeijan” taholta viimeisen kahden vuoden aikana. Ennen Venäjän tekemää sotilaallista interventiota Ukrainaan, Jantusen tutkimus keskittyi yhdysvaltalaiseen informaatiovaikuttamiseen ja tämä käy ilmi teoksesta.
Infosota teoksena on raikas tuulahdus ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Teos on hyvä keskustelunavaus ja asettaa lukijan pohdittavaksi, miten suomalaisten tulisi jatkossa reagoida, tutkia ja ennaltaehkäistä valtiollemme haitallista informaatiovaikuttamista. Suosittelen teosta ammattisotilaiden ja ulkoministeriön virkamiesten luettavaksi, koska jokaisella ko. ammattikunnissa työskentelevillä lienee jonkinlaisia kokemuksia vieraiden valtioiden informaatiovaikuttamisesta..
Sampo Ahdolle osoitan arvostukseni aikaisempia kirja-arvioita kohtaan, sillä ne ovat olleet todella mieluista luettavaa – Infosodan osalta kehotan hyvässä hengessä tutkimaan ajan ilmiötä 2010-luvun näkökulmasta.
Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas
Kirjoitus on julkaistu Sotilasaikakauslehdessä 3/2016
