Kannuksen kaupunginvaltuusto kokoontui toissaviikolla. Illan tärkein päätösasia liittyi veronkorotuksiin. Kannus päätti nostaa prosentilla tuloveroja kattaakseen kahden vuoden aikana syntyneen 1,4 miljoonan euron alijäämän. Järkevä toimenpide, jos tavoitteena on estää tarkkailulistalle joutuminen, mutta mitä meidän tulisi tästä tapauksesta ymmärtää? Itse esitin veronnoston pöydälle panoa kahdeksi viikoksi voidaksemme ensin laatia 2030-luvulle ulottuvan strategian, jolla estetään Kannuksen tyhjeneminen, houkutellaan yrityksiä ja kehitetään hyvät julkiset palvelut – teemoja, joiden kanssa myös muut pienkunnat tuskailevat.
Kannus on samassa tilanteessa kuin moni muu kunta Keski-Pohjanmaan alueella. Sipilän hallituksen sote-uudistukseen kytkettiin syksyllä 2015 Keskustan kentän vaatima maakuntahallinto. Seurauksena on paketti, jossa kumpikaan ei etene, jos toinen ei toteudu. Keskusta ampuu itseään jalkaan maakuntahallinnolla, koska kaupungistuminen on totta. Pääkaupunkiseudulle on muuttanut omien lukioaikojeni (2007-2010) välissä lähes satatuhatta uutta asukasta. Sama trendi jatkuu muualla Suomessa, esimerkiksi Oulussa ja Seinäjoella.
Uudistuksen seurauksena maakuntavaltuuston paikkajako tulee painottumaan maakuntakeskusten valtuutetuille. Ajatusleikki kaikille maakuntamme kuntalaisille pl. kokkolalaiset: jos päätösvalta on Kokkolalla, niin millä todennäköisyydellä terveyskeskus-, vanhustenhoitopalvelut tai toisen asteen koulutus säilyy maalaiskunnissanne? Pelkään pahinta, eli palvelut siirtyvät Kokkolaan ja Keski-Pohjanmaasta tulee Pohjanmaan Kainuu – maakunta, jossa tonttihinnat romahtavat ja alue tyhjenee Kokkolan rannoille.
Sosiaalidemokraattien pää-äänenkannattajassakin oli vastikään asiallinen artikkeli, miten 2000-luvun kuntaliitokset eivät ole oikeastaan tuoneet lainkaan säästöjä – pikemminkin liitettyjen kuntien kohtalo on ollut kova: jos aiemmin pienkunnat ovat voineet edes jotenkin maksaa esimerkiksi teidenhoidosta omalla alueellaan ja tukea sivukylien teitä, niin Kokkolan vallan alla liitoskunnista on tullut ”sivukyliä”, joista ei ole tarvinnut huolehtia.
Pienkuntien tulee vetää yhteen hiileen ja luoda maakuntahallinnon pohjalta omat vetovoimaisuustekijät. Lisäksi kuntien on ajettava todella itsekkäästi omaa etuaan isojen puristuksessa. Muuten jatkamme kuihtumista saattohoidossa aina armopiikkiin saakka. Ratkaisu armopiikin välttämiseen on selvä: meidän tulee ajaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja erityisesti toisen asteen säilyttämistä kotikunnissamme. Tämä onnistuu vain kuntien sivistyspalveluiden tukemisella ja kehittämällä koulutusta.
Maakuntahallinon astuttua voimaan kuntien tärkeimmiksi tehtäviksi jäävät näet koulutus, varhaiskasvatus ja vapaa-ajan palvelut. Kello tikittää kovasti. Pienkuntien on laadittava strategiat maakuntahallinnon ja sote-uudistuksen uhkien pohjalle: etsitään uhat, mahdollisuudet, vahvuudet ja heikkoudet elinvoimaisen ”maaseutulähiön” säilymiseksi.
Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas
Kaupunginvaltuutettu (Kok.), Kannus
Kirjoitus on julkaistu 17.11.2017 ilmestyneessä Lestijoki-lehdessä.
