Keskikesän korva on tänään

Kesän korva on tänään.

Aaron ja Aaronin nimipäivänä.

Olen puolueen jäsenenä saanut Perussuomalaisilta paljon ja antanut tähänastisessa, 35-vuotiaassa elämässä kaikkeni, mitä nuoreksikin sanotun miehen on mahdollista antaa. Kuusi riemun ja raadannan vuotta on takana. Jokainen päivä on eletty, yhtäkään ei ole jäänyt väliin. Ei hyvää, eikä huonoa.

Kuusi kalenterivuotta jäsenenä tässä puolueessa on takana.

En jatka Perussuomalaisen puolueen jäsenenä heinäkuun 1. päivän jälkeen. Edessä on jotakin muuta.

Päätös ei ollut helppo, mutta se on oikea. Kaikkien kannalta.

Pitkä matka on muuttanut miestä. Kun kesäkuun 5. päivänä vuonna 2020 lampsin Perussuomalaisten silloiseen puoluetoimistoon Iso Roobertinkadulle liittyäkseni Perussuomalaisten jäseneksi, minulla ei ollut aavistustakaan, mihin kaikkeen valtiotieteiden maisteriopiskelijan päätös myöhemmin johtaisi.

Perussuomalaiset ja useat puolueessa toimineet henkilöt olivat minulle politiikan profeettoja, joita lähdin seuraamaan. Vuoden 2021 Perussuomalaisten puoluekokouksessa Jussi ”Mestari” Halla-aho jätti puolueen puheenjohtajuuden oltuaan neljä vuotta Perussuomalaisten puheenjohtajana. Olin hämmästynyt. Historia on osoittanut, että tuo päätös oli oikea. Perussuomalaiset sai vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Riikka Purran johdolla suuren vaalivoiton.

Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan. Jussi Halla-aho luotti Perussuomalaisten kenttään valita puolueelle uusi puheenjohtaja suositun jatkajaksi.

Minä luotan Perussuomalaisten kenttäväkeen jatkossakin puolueen puheenjohtajavalinnoissa. Ovat osanneet tehdä oikeita valintoja jo monta kertaa aikaisemminkin, osaavat myös kesällä 2027.

Kun pääsin Kannuksen kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa ja uudestaan kesän 2021 vaaleissa Perussuomalaisten ehdokkaana, tiesin, että kyllä tästä vielä Eduskuntavaaliehdokkaaksi päästään. Tuo tavoite ja haave toteutui keväällä 2023.  Kuinka pitkälle päästään, sitä en tiennyt, mutta ehdolla oleminen oli elämänkokemus ja siitä kiitän Keski-Pohjanmaan piiriä, joka luotti minuun ja asetti ehdokkaaksi heinäkuun 2022 kokouksessa..

Tunsin suurta iloa ja ylpeyttä, kun saimme yhteisellä työllä paikkakunnan ehdokkaiden ja taustatoimijoiden kanssa Perussuomalaisille runsaat viisi paikkaa Kannuksen kaupunginvaltuustoon kesän 2021 kuntavaaleissa. Meillä oli hyvä ja monipuolinen lista ehdokkaita. Tein kovan vaalityön tuona keväänä, sen osaan. Yhdessä Tekemällä tulee hyvä tulos.

Tästä ilmoituksesta päättyy matkani Perussuomalaisen puolueen jäsenenä. En koe itseäni enää poliittisesti relevanttina hahmona. On tärkeää mennä eteenpäin ja tehdä tilaa uusille, innokkaille kasvoille. Uudet jäsenet ja ehdokkaat ovat puolueelle oikein ymmärrettynä suuri mahdollisuus.

Minulla on vielä yksi poliittinen luottamustoimi jäljellä – olen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan varsinainen jäsen. Jätän eropyyntöni tähän luottamustehtävään tämän kesän aikana, jotta syksyllä valtuuston on mahdollista myöntää minulle ero tuosta luottamustehtävästä ja Perussuomalaisten valita tilalleni sopiva, innostunut ja osaava henkilö.

En minä maailmasta ja politiikan seuraajan roolista mihinkään katoa. Olenhan kuitenkin historian ja yhteiskuntaopin lehtori ja jo opetussuunnitelman mukaisena tehtävänäni on kasvattaa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita nuoria. Kunhan nuoret äänestävät vaaleissa – se, mikä tai kuka on heille mieluisa puolue ja ehdokas ei kuulu minun toimivaltaani. Nuorten äänestäminen Suomen vaaleissa itsessään on minulle lehtorina jo riittävä onnistumisen mittari opetusalan ammattilaisena.

Kaupunginvaltuutetun luottamustehtävä oli minulle suuri kunnia. Hoidin vaativaa tehtävää hyvin. Mielelläni edustin niitä kymmeniä kuntalaisia valtuustossa Kannuksen paras mielessä.

Olo on päätöksen tehtyäni sekä helpottunut että haikea. En minä enää kunnolla muista millaista arki oli ennen aktiivista osallistumista puoluepolitiikkaan – siis ajanjakso ennen vuotta 2014, jolloin olin viimeksi tavallinen äänestäjä, ilman minkään puolueen jäsenkirjaa! Olen sulkenut kotioven lukemattomia kertoja lähtiessäni Perussuomalaisten asialle. Onneksi olen näiden reissujen jälkeen myös saanut avata kotioven yhtä monta kertaa.

Tässä yhteydessä haluan kiittää myös kotiväkeäni,  joka on tukenut minua henkisesti jos monenlaisessakin paikassa.

Lisäksi kiitän erityisesti paikallis- ja piiritasolla Päivi Pihlajakangasta, Kari Virkkalaa, Jaakko Kolppasta, Kari Haavistoa, Lasse ja Leila Lehtistä, Lauri Hernesniemeä, Timo Sillanpäätä, Ulpu Kerästä ja Tomi Kivelää hyvästä yhteistyöstä ja muistoista politiikan taistelukentillä. Mainittakoon vielä, että ilman Päivin, Jaakon, Laurin tai Timon kanssa käytyjä keskusteluita joistain vaikeista hetkistä olisi tullut erittäin raskaita henkisesti, mutta toisia tukemalla tuli selvittyä jos monenlaisestakin tilanteesta. Kiitos teille henkisestä sielunhoidosta.

Puolueesta kiitän erityisesti puolueen puheenjohtaja Riikka Purraa, jonka toimintaa arvostin jo vaalikauden 2019-2023 aikana. Riikka on ollut helposti lähestyttävä ja ajanut sisäpolitiikassa asioita, joissa Suomen kansan etu on ollut ja on edelleen etusijalla. Oli kunnia äänestää sinua puheenjohtajavaalissa Perussuomalaisten puoluekokouksessa elokuussa 2021 Seinäjoella.

Aina kun olen sulkenut jonkun oven, Luoja on avannut minulle toisen. Sain Perussuomalaisten jäsenenä olla oma itseni. Puolueen jäsenet paikallisyhdistyksessä, piiritasolla ja koko Suomen alueella ovat antaneet minulle hienoja kokemuksia, uutta opittavaa ja verkostoja. Olen tästä kaikesta syvästi kiitollinen.

Tilanne on muuttunut. On syntynyt uusi tilanne, jota kutsutaan työelämäksi ja uudeksi elämänvaiheeksi. Toivon, että Perussuomalaiset puolueena ja minut tuntevat jäsenet hyväksyvät ratkaisuni. Nekin, joihin se ottaa kipeästi. Tiedän, että teitä on paljon. Niin monta kannustusta politiikassa jatkamiseen olen saanut. Te olette tukeneet minua aina ja kaikissa tilanteissa. Mahdollistaneet yhteiset onnistumiset niin vaaleissa kuin päätöksenteossa.

Hyvä tästä tulee ja hyvin tämä menee. Uskoa ja rohkeutta se vaatii. Samalla tavalla kuin edellisessä poliittisen elämäni tärkeimmässä hetkessä kesäkuun 5. päivänä 2020. Täytyy tehdä oikea päätös oikeaan aikaan.  Se päivä on tänään, keskikesän korvalla.

Manolis Huuki, valtiotieteiden maisteri, filosofian ylioppilas (maisteriopiskelija)
Historian ja yhteiskuntaopin lehtori