Heinäkuun 2. päivä 2026. Tuosta päivästä on kohta kulunut kaksi kuukautta. Olen ollut puolueisiin kuulumaton tavallinen suomalainen riviäänestäjä jo kaksi kuukautta. Tuolloin olin Yhdysvalloissa viettämässä kahden ja puolen viikon lomamatkaa. Olin saapunut päivää aikaisemmin yliopistoaikaiselle opiskelijapaikkakunnalleni Lawrenceen, Kansasin osavaltiossa. Kesäkuun 30. päivänä jätin eroanomukseni Perussuomalaisten jäsenyydessä puolueen puheenjohtaja Riikka Purralle. Hän vastasi säntillisesti puheenjohtajan kiireiden keskeltä sähköpostiviestiini muutaman päivän jälkeen. Purra hyväksyi eroanomukseni hieman harmissaan, mutta toivottaen hyvää jatkoa.
Kaksi kuukautta on kulunut nopeasti ja tänä aikana olen havahtunut siihen, miten jo pitkään jalostunut pohdintani muovautui keväällä päätökseksi. Jälkikäteen arvioiden katson päätökseni oikeasuhtaiseksi. Vaikka samaan aikaan olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja siitä mitä ympärilläni tapahtuu, niin en ole kokenut katumusta tai kaipausta politiikan maailmaan. Tänään Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi eroanomukseni aluevaltuuston varajäsenyydestä sekä tarkastuslautakunnan varsinaisesta jäsenyydestä. Olen tästä eteenpäin tavallinen äänestäjä ilman puoluekytköksiä tai mitään yhteiskunnallisia luottamustehtäviä.
Eroni Perussuomalaisista ei ole ollut salainen asia, vaan olen julkaissut jo eroanomuksen jättämisen yhteydessä 30.6.2026 verkkosivuillani blogitekstin, jossa totean jättäväni puoluepolitiikan. Eroni taustalla ei ole dramatiikkaa – tämä on vielä erikseen todettava, koska en halua jättää tilaa perättömille spekulaatioille. Kyse on enemmänkin siitä, miten olen ollut mukana jo 12 vuotta ja saanut laajoja kokemuksia puolue-, kunta- ja aluepolitiikan tasoilla. Olen mielestäni kokenut kaiken, mitä on mahdollista kokea. Nyt oli oikea hetki irrottautua kaikista näistä kytköksistä ja keskittyä työelämään, koska olenhan ollut jo vuoden vakinaisessa peruskoulun yläasteen lehtorin historian ja yhteiskuntaopin opettajan virassa. Lisäksi minulla on Jyväskylän yliopistossa kesken turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriopinnot (tsamo), joiden suorittaminen vie aikaa.
Oikeastaan viime vuonna koin avanneeni uuden oven elämässäni muuttaessani Etelä-Pohjanmaalle töiden perässä. Politiikka ja yhteisten asioiden hoitaminen oli nuoremmalle Manolikselle eräänlaista vapaa-ajan täytettä yliopisto-opiskelijan arjessa ja myöhemmin opettajaopintojenkin aikana. Nyt tuon tyhjän tilan on täyttänyt sivutoiminen opiskelu ja päätoimisena kohteena on työelämä/ura. Onhan minulla muitakin harrastuksia ja asioita mitä haluan tehdä ja antaa niille enemmän painoarvoa ja aikaa. Kokoomusnuoriaikainen ystäväni Topi-Veli Arpiainen sanoi aikanaan, miten ”tekemällä kaikkea, ei tee mitään”. Tämä vuosia sitten kuulemani lausahdus on käynyt useasti mielessäni. Muistan keskustelleeni aikoinaan erään entisen kansanedustajan kanssa siitä, miten perheeltä vaaditaan monesti joustamista politiikan toiminnan edessä. Minulla ei ole vielä omaa perhettä, mutta sehän on tärkeä tavoite minunlaiselleni nuorelle miehelle, siispä politiikan tavoittelu olisi ollut tosiasiallinen vaihtokauppa perhe-elämän kanssa, ja tätä en ollut toivomassa itselleni. Tällaiseen johtopäätökseen olen tullut muutamien vuosien pohdintojen perusteella.
Olen jo hieman lohduttanut minut tuntevia ihmisiä politiikasta luopumisestani. Minulla on ollut tapana sanoa ja vähän lohduttaakin vitsikkäästi ilmaisten, ettei ”juominen lopu juomalla, tupakoiminen tupakoimalla, naiminen naimalla, eikä varsinkaan politiikka politikoimalla”. Tähän muotoilemaani lausahdukseen on helppo yhtyä ja koen politiikan samanlaiseksi ikiliikkujaksi kuin jokin muu ihmisten arkisen elämän peruselementti tai aivan kuten vuodenajat.
Politiikka on antanut paljon, se on vienyt paljon ja tuonut uusia kokemuksia muuta elämää varten. En esimerkiksi koe tarpeelliseksi vääntää samoista iänikuisista asioista, jotka toistuvat kausittain etenkin kuntatasolla samojen ihmisten kanssa. Joskus olisi etenkin kuntapolitiikassa hyvä kysyä ”oletko ollut liian pitkään esimerkiksi kunnanvaltuutettu?” Kannuksessakin tällaisia Neukkulan politbyroon verrattavia ikivaltuutettuja on (ollut) ja hekin voisivat kysyä itseltään, olisiko kaksi tai jopa kolmekin kautta valtuutettuna riittänyt ja siten oikea hetki tehdä tilaa uusille ihmisille? Politiikan suurin viettelys piilee ajassa: jos on liian kauan mukana, niin sitä todennäköisesti etabloituu ja yhteisten asioiden hoitamisen sijaan voi olla, että henkilökohtaiset motiivit ottavat vallan ja vallasta itsestään tulee politiikan itsetarkoitus.
Olen jo kiitokseni edellisessä julkaisussa sanonut, joten en luettele niitä enää tässä julkaisussa. Tärkeimmät ihmiset olen mielestäni maininnut siellä aiemmassa kirjoituksessani, ja toisaalta on paljon yksittäisiä ihmisiä ja yksittäisiä kohtaamisiakin, joiden ansiosta minulle on jäänyt hyvä vaikutelma jostain henkilöstä. Ajan säästämiseksi on kuitenkin karsittava, ketä kiittää ja keitä kiittää sitten vaikkapa ei-julkisesti kasvotusten.
Mennyt kesäkausi on ollut ilmiömäinen. Koen sen jakautuneen kolmeen jaksoon: kesäloman alkuun ja Yhdysvaltojen matkan valmisteluun, itse Yhdysvaltojen matkaan, ja lopulta Suomen paluuseen ja lepoon ennen koulun lukuvuoden alkua 13.8.2026. Syksy alkaa tehdä tuloaan. Odotan ruskailtoja, viileneviä iltapäiviä ja tietenkin ensi vuoden puolella lumista ja aurinkoista talvea. Tammi-helmikuun aurinkoiset päivät auton ratissa matkalla johonkin paikkaan Etelä-Pohjanmaalla tuntuvat aina niin rauhoittavilta. Ehkäpä elämäni näillä muilla elämän osa-alueilla etenee, enkä jää junnaamaan paikoilleen. Tulevaisuus sen näyttää.
Hyvää syksyä kaikille!
Manolis Huuki, valtiotieteiden maisteri, filosofian ylioppilas (maisteriopiskelija)
Historian ja yhteiskuntaopin lehtori, tuulipukukansaan kuuluva riviäänestäjä
Ilmajoki, Etelä-Pohjanmaa