Kuka kantaa vastuun? Osa II

Lestijoessa 27.8.2015 julkaistiin mielipidekirjoitukseni Koulutus Kannus-hankkeesta ja kyseisen hankkeen epäkohdista. Lyhyesti kerrattuna Kannuksen kaupungilta jäi saamatta vuonna 2013 Keski-Pohjanmaan maakuntahallitukselta 40 000 euroa, koska asiaa hoitaneet kannuslaiset viranhaltijat unohtivat lähettää maakuntahallitukselle maksatushakemuksen (laskun) ennen määräaikaa (31.7.2013).  Tapahtuneen virheen seurauksena maakuntahallitukselta saamatta jäänyt 40 000 euroa on maksatettu kannuslaisten verorahoista.
Kirjoitukseni tarkoitus oli valaista, kuinka paljon tämän virheen takia on käytetty aikaa Kannuksen kaupungin päässä viimeisten kahden vuoden aikana. Valtuutetut Taisto Jaakola ja Juha Heikkilä tekivät asian selvittämistä vaativan valtuustoaloitteen talvella 2014 (Diaarinumero 24/0/018/2014). Kaupunginhallitus tukeutui kaupunginjohtaja Terttu Kortteen ehdotukseen, minkä mukaan asiasta valitetaan Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitus tehtiin ja tähän tuli kielteinen ratkaisu 9.2.2015.
Tein maaliskuussa 2015 kuntalaisaloitteen samaisesta aiheesta, jossa vaadin selvitystä asialle. Sama vetoomus toistui, että asia on vielä kesken kaupungin valitettua asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Heinäkuun 8. KHO antoi lausuntonsa, mikä on siis lopullinen: kaupunki ei saa Keski-Pohjanmaan maakuntahallitukselta 40 000e saataviaan, koska virhe on Kannuksen viranhaltijoiden päässä eikä hallinto-oikeus nähnyt mitään perusteluita, joihin Kannuksen kaupunki voisi vedota rahat saadakseen.
Olemme nyt siis kyseisen vastuunkannon loppuvaiheessa. Koska Suomen virallinen oikeusaste on antanut lopullisen ratkaisun, niin on aika siirtyä vastuunkantokysymykseen: kuka kantaa avoimesti Kannuksen päässä vastuun tästä asiasta ja myöntää julkisesti ”tehneensä virheen ja katuvansa tekoa kaikkien kannuslaisten puolesta”.
Kaikki me ihmiset teemme joskus elämässämme virheitä – toiset ovat pienempiä ja toiset vakavampia. Omakohtaisesti pahin virheeni tapahtui armeijassa, jossa oman myöhästymiseni seurauksena jääkärikomppaniamme maastoharjoituksen aikataulut menivät uusiksi. Myönsin paikalle myöhässä saavuttuani ”kantavani vastuun asiasta” ja asia oli tällä ilmoituksella loppuun käsitelty. Samanlaista esimerkkiä odotan vastuullisilta, koska tätä rahaa emme tule enää tosiasiallisesti saamaan, mutta anteeksipyyntö on jo paljon, sillä se kertoo henkilöiden kantavan vastuun virheistään. Maton alle lakaiseminen taas vähentää kuntalaisten luottamusta.
Samaa mieltä ovat olleet eräät kannuslaiset kaupunginvaltuutetut asiasta: ”virheen tapahduttua olisi ollut järkevää kertoa virheestä heti avoimesti ja pyytää anteeksi ihmisiltä kuin kuluttaa vuosia hallinto-oikeudessa”. Tämän tapauksen virhe on mielestäni suuri, koska se koskee rahallisesti jokaista kannuslaista. Olisi siis reilua, että virheen tehneet henkilöt nousevat esiin viimeistään, kun aloite on toimitettu kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
 
Manolis Huuki – valtio-opin ja poliittisen historian opiskelija
Yhteydenotot kuntalaisaloitteesta osoitteeseen manolis.huuki [ at ] hotmail.com
 
Kirjoitus julkaistu  17.9.2015 Lestijoki-paikallislehdessä

Jätä kommentti

85 + = 89