Kittilän kunta on ollut päätöksenteon osalta hienoisessa solmussa viimeisten vuosien aikana. Kyseessä on Suomen mittakaavassa laajan farssin piirteitä saanut tapahtuma, jossa kaupunki on seilannut kriisistä toiseen erotettuaan ensin kaupunginjohtaja Anna Mäkelän ja myöhemmin kunnan 27 kaupunginvaltuutetusta 23 henkilöä on syytettynä virkarikoksesta liittyen edellä mainittuun irtisanomispäätökseen. Kittilän tapaus on kirjaesimerkki siitä, miten kunnan päätöksenteko voi halvaantua huonon hallinnon tai riitaisan valtuuston takia. Tällöin kärsijöinä ovat kunnan asukkaat.
Kannuksen kaupungissa on menossa samanlainen, joskaan ei nyt aivan saman mittakaavan prosessi huonon hallinnon ja kunnanvaltuutettujen kykenemättömyyden osalta. Kaupunki menetti muutama vuosi takaperin 40 000e saatavia, koska viranhaltijat olivat unohtaneet lähettää ajoissa Keski-Pohjanmaan liitolle maksatushakemuksen Kannuksen lukiota koskettaneesta projektista. Lisäksi nyt on paljastunut vakavia, huonon hallinnon ja puutteellisesta osaamisesta johtuvia syy-seuraussuhteita Kannusta koskevan yksityistieasian käsittelyssä.
Tänä syksynä kuntalaisia on ihmetyttänyt erityisesti ns. yksityistieasia, jossa määritellään yksityisteiden tienhoidon periaatteista. Tämän prosessin hoitamista varten kaupungin tekninen lautankunta on valtuuttanut erillisen tie/toimitusjaoston. Toimitusjaosto on saamieni tietojen perusteella kokoontunut ainakin 12 kertaa viimeisen kolmen vuoden aikana, mutta varmaa tietoa ei ole, koska näistä 12 tapaamisesta yhdeksästä on olemassa muistio ja kolmesta puolestaan pöytäkirja. Osassa pöytäkirjoista ei ole edes pöytäkirjantarkastajien allekirjoituksia eikä pöytäkirjoista löydy edes laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteavia, pakollisia kohtia. Hyvin kyseenalaista toimintaa siis kaikin puolin.
Näen suurimpana syynä näissä tapauksissa yksittäisten ihmisten vähäisen halun ottaa asioista selvää kunnanvaltuutetun roolissa. Jokaiselle kuntavaaleihin asettuvalla missä tahansa päin Suomea tulisi sisäistää se ajatus, että heidät on valtuutettu hoitamaan kunnan asioita, eikä kyse ole mistään leikistä. Kannuksen tapauksessa näen tarpeelliseksi, että ensi vaalikauden alussa jokainen valtuutettu osallistuu pakolliselle perehdytysviikolle, jossa käydään läpi kaikki aina perusteista alkaen.
Suomi ei tarvitse enää toista Kittilää. Hoidetaan kuntiemme asiat kunnolla ja tunnollisesti maaliin, autetaan kuntalaisia heitä koskevissa asioissa ja edistetään kuntien elinvoimaisuutta myös täällä maaseudulla.
Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas
Puheenjohtaja, Kannuksen Kokoomus
Kirjoitus julkaistu samalla viikolla Keskipohjanmaa -lehdessä.