Olen ehdolla eduskuntaan kevään 2023 vaaleissa Vaasan vaalipiirissä

Keski-Pohjannmaan Perussuomalaiset on asettanut minut ja neljä muuta ehdokasta tänään, 3.7.2022 ehdolle kevään 2023 eduskuntavaaleihin Vaasan vaalipiirissä.

Tulin mukaan politiikan maailmaan kesällä 2014 ja olen siitä alkaen ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, osallistunut kunnalliseen päätöksentekoon kaupunginvaltuutettuna ja ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen.

Näiden kahdeksan vuoden aikana minulle läheisiä asioita ovat olleet maanpuolustus-, koulutus- ja maaseutupoliittiset kysymykset. Minulla on näistä asioista johdonmukaiset kannat ja kiinnitän niihin huomiota seuraavan yhdeksän kuukauden kampanja-aikana.

Toki paneudun vaalikampanjassa myös muihin asioihin, sillä ihmisten esittämät huolet ja murheet ovat samanarvoisia, olivatpa ne mitä tahansa ja minulle uusia asioita.

Kiitän Keski-Pohjanmaan Perussuomalaisten piiriä valinnastani ehdokkaaksi. Toivotan myös onnea ja menestystä kaikille muille henkilöille, jotka on samalla päivämäärällä asetettu ehdokkaaksi. Suomen asia on meidän yhteinen asiamme!

Manolis Huuki, Valtiotieteen kandidaatti
Kaupunginvaltuutettu, Kannus, kaupunginhallituksen VPJ
Eduskuntavaaliehdokas Vaasan vaalipiirissä, (Ps.)

Jätä kommentti

54 − = 45