Puolustusministeriön työryhmä julkaisi 11.6.2015 esiselvityksensä Ilmavoimiemme käyttämän F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjän tilalle ja luovutti esiselvityksen puolustusministeri Niinistölle. Tiedotustilaisuudessa esiintynyt puolustusministeri Jussi Niinistö ja työryhmän puheenjohtaja Ilmavoimien entinen komentaja Lauri Puranen totesivat, ettei kyseinen selvitys ota vielä suorasti kantaa siitä, mistä maasta tuleva hävittäjä hankitaan.
Esiselvityksen tarkoituksena on ollut lähinnä antaa raamit sille, millaisiin uhkakuviin Suomessa valmistaudutaan ilmapuolustuksen osalta ja mitä hankittavalta hävittäjältä viime kädessä vaaditaan. Työryhmän yhtenä lähtökohta on ollut avoimuus, jota ei ollut F/A-18 Hornettien hankintaprosessin aikana 1990-luvulla tuolloin puolustusministerinä toimineen Elisabeth Rehnin muistelmien perusteella.
Selattuani päivän vanhaa työryhmän ”Esiselvitys Hornet kaluston suorituskyvyn korvaamisesta”-loppuraporttia (linkki raporttiin löytyy kirjoitukseni lopusta) siitä on löydettävissä muutamia merkillepantavia kohtia, joita pohdin tässä kirjoituksessa yleisellä tasolla ja teen omia johtopäätöksiä. Loppuraportin 68:sta sivusta sivu 9 tiivistää melko hyvin koko esiselvityksen sisällön siitä, mitä seuraavina kymmenenä vuotena tulee tapahtumaan:
”Työryhmä esittää, että Hornet-kaluston suorituskyky korvataan monitoimihävittäjään perustuvalla ratkaisulla. Monitoimihävittäjän suorituskykyä täydennetään ilmatorjunnan suorituskyvyillä. Tarve ja mahdollisuudet miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien ja muiden täydentävien suorituskykyjen hankkimiseksi tulee analysoida myöhemmin” –
”Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaaminen vaikuttaa merkittävästi Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen asemaan.” –
Tiivistelmän lisäksi työryhmä esittää seuraavia asioita (sivu 9):
”Esiselvityksen perusteella työryhmä esittää seuraavat suositukset hankeen toteuttamiselle:
- Noudatetaan Hornet-kaluston alkuperäistä elinkaarisuunnitelmaa
- Korvataan Hornetin suorituskyky monitoimihävittäjään perustuvalla ratkaisulla
- Käynnistetään HX-hanke viimeistään syksyllä 2015
- Perustetaan HX-ohjelman ohjausryhmä, HX-ohjelman koordinointiryhmä sekä HX-ohjelman sihteeristö ja määritetään näiden tehtävät, toimivalta ja kokoonpanot.
- Toteutetaan hankintaprosessi normaalisti: lähetetään tietopyyntö 2016 ja tarjouspyyntö 2017-2018
- Sovelletaan hankintaan SEUT artikla 346:n mahdollistamaa poikkeamista direktiivin mukaisista hankintamenettelyistä, sillä puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivin mukaiset hankintamenettelyt eivät sovellu hankintaan
- Laaditaan puolustusteollinen strategia ja selvitetään hankkeeseen liittyvät itsenäisen toimintakyvyn ja huoltovarmuuden vaatimukset.
- Selvitetään ulkopuolisen auditoinnin (quality assurance QA) tarve ja toteuttamismahdollisuudet.
Ylempänä mainituista kohdista huomioinarvoisimmat ovat kohdat nro 1, 2, 3, 5, 7, jotka kertovat eniten hankkeen tavoitteista ja mitä hankkeelta halutaan. Suomeksi sanottuna erikseen poimimani kohdat:
Kohta nro 1.
Nykyisten F/A-18C/D Hornetien käyttäikä on tulossa loppupäähän. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä hävittäjien rungot väsyvät 30 vuoden aikana ja järjestelmien (tietokone/tutka) uusiminen vaatii rahaa.
Lisäksi Suomi on viimeisiä Hornetin käyttäjiä 2020-luvulla, koska pääsääntöiset käyttäjät (Yhdysvaltojen laivasto, Yhdysvaltojen Merijalkaväki, Kanada, Australia) uusivat lentokoneensa viidennen sukupolven F-35-hävittäjällä. Puranen viittasi näihin toimittajan kysyttyä eikö nykyisillä koneilla voisi jatkaa lentämistä (kyllä voisi, mutta Suomi olisi ainoa käyttäjämaa ko. mallille ja varaosien valmistus tulisi kalliimaksi, koska ostajia olisi vain yksi)
Kohta nro 2.
Ilmavoimamme tarvitsevat siis monitoimihävittäjän (eng. multi-role fighter). Monitoimihävittäjä pystyy sananmukaisesti monenlaisiin eri tehtäviin (pommituslennot, hävittäjätorjunta, maahyökkäykset, elektroninen sodankäynti).
Rooli ei ole siis se perinteinen Korkeajännityksistä tuttu ilmataistelu vastapuolen kanssa, vaan koneilla voidaan myös tukea maavoimien taistelua (pommituslennot, panssarintorjunta), joihin nykyiset Hornettimmen pystyvtä 2000-luvulla tehtyjen MLU (Mid-life upgrade) 1 & 2 päivitysten jälkeen.
Tämä on merkittävä vaatimus tulevalta koneelta verrattuna 1990-luvulla tehtyyn hävittäjähankintaan – Hornetin alkuperäinen tehtvävä Suomessa oli hävittäjätorjunta, mutta 2000-luvun päivitysten jälkeen suomalaisten Hornetien rooli on sellainen, mitä ne olivat olleet jo Suomea aiemmin esim. Yhdysvalloissa.
Kohdat nro. 3 & 5
Projekti etenee todella nopeasti: syksyllä 2015 alkaa virallinen HX-hanke, jolla tulevien Hornettien korvaamista kutsutaan virallisesti kaikissa viestimissä. Vuoden 2016 tietopyyntö taas viitannee siihen, että hävittäjiä valmistaville yrityksille lähetetään tieto Suomen tulevasta hankinnasta, minkä perusteella valmistajat voivat valmistella omaa tarjouspyyntöään konemallistaan annettujen vaatimusten pohjalta suomalaisille.
Valmistajat jättävät tarjouspyyntönsä 2017-2018 välisenä aikana, jonka jälkeen Suomessa evalvuoidaan (suom. käydään läpi) tarjouspyyntöön asti päässeet hävittäjät ja näistä valitaan suomalaisten asettamien vaatimuksien perusteella sopivin. Päätös taas tehdään 2020-luvun alussa ja koneiden korvaaminen alkaa vuodesta 2025 alkaen.
Kohta nro 7.
Kyseinen kohta puolestaan painottaa huoltovarmuutta ja itsenäistä toimintakykyä. Tällä halutaan viestiä, että mahdollisen kriisitilanteen aikana meillä on realistiset mahdollisuudet saada hankittavaa konemallia varten mm. varaosia ulkomailta myös kriisiaikana ja meillä on oma kyky huoltaa hävittäjiä Suomessa (Hornettien huollosta vastaa Patria).
Johtopäätöksiä(ni)
Lisäksi erikseen sivulta 9 poimimani kohdat ingressistä tiivistävät hyvin sen, mitä muita asioita tulevan hävittäjän lisäksi puolustuksessamme on otettu huomioon. Työryhmä esittää siis suoraan monitoimihävittäjää (”…korvataan monitoimihävittäjään perustuvalla ratkaisulla.”) ja ilmatorjunnan suorituskyvyn täydentämistä (”Monitoimihävittäjän suorituskykyä täydennetään ilmatorjunnan suorituskyvyillä”).
Viimeiseksi mainitaan tarve ja mahdollisuudet miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien (suom. lennokki, eng. Unmanned Aerial Vechile – UAV) analysoinnille myöhemmässä vaiheessa. Työryhmä näkee Hornettien suorituskyvyn korvaamisen myös merkittävänä osana Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista asemaa, mikä selittyy Puolustusvoimien olemassaolon tarkoituksena:
”Suomen puolustuskyvyn ylläpidon ensisijaisena päämääränä on muodostaa ennaltaehkäisevä kynnys sotilaallisen voiman käytölle ja sillä uhkaamiselle sekä kyky torjua maahamme kohdistuvat hyökkäykset. Ennaltaehkäisykyvyn ylläpitäminen säilyy puolustuksen prioriteettina myös tulevaisuudessa. Tämä edellyttää puolustusvoimilta kykyä ennakoivaan puolustusvalmiuden kohottamiseen ja tehtävää vastaavaa todellista suorituskykyä” – esiselvityksen kohta 2.2. s. 15
Mainituista kolmesta kohdasta (monitoimihävittäjä, ilmatorjunta, miehittämättömät lennokit) tulen siihen lopputulokseen raportin perusteella, että hävittäjien kasvaneet kustannukset (koneiden hinnat, huolto, korjaus) luovat rahallisen esteen hankkia saman verran hävittäjiä kuin 1990-luvulla (64x Hornet).
Nykyinen neljäs hävittäjäsukupolvi (kehitetty 1980-90-luvun lopulla) ja viides sukupolvi (2000-luku) ovat nostaneet yksittäisen hävittäjän hankintahintaa aiemmista rahasummista. Jos Korean sodan aikainen yhdysvaltalainen F-86 Sabre maksoi 100 000 yhdysvaltain dollaria (1. sukupolven suihkuhävittäjä) ja Vietnamin sodan aikainen yhdysvaltalainen F-4 maksoi miljoona yhdysvaltain dollaria ja 1990-luvulla hankkimamme F/A-18 Hornet lähestyi 40 miljoonaa (usd) kappaleelta, niin nykyiset koneet maksavat karkeasti arvoituna 40-180 miljoonan euron välillä.
Hävittäjien nykyiset hinnat estävät Suomea siis todennäköisesti hankkimasta uutta, 64 konetta käsittävää laivuetta, koska se pahimmillaan vie kansantaloudellisesti Suomelta todella paljon rahaa. Täten näen ingressissä mainitut viittaukset siinä, että Suomi on hankkimassa lukumääräisesti vähemmän hävittäjiä, joilla toki voidaan tehdä niitä tehtäviä, mitä sille on tarkoitettu niin rauhan (ilmatilan valvonta/ilmatilan loukkausten esto) kuin sodan aikana (hävittäjätorjunta, maavoimien tukeminen).
Todennäköinen konemäärän pieneneminen johtaa pitkällä aikatähtäimellä siihen, että Suomessa tullaan panostamaan ilmatorjuntaan (korvataan nykyinen venäläisvalmisteinen BUK-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä) ostamalla lisää kalustoa (NASAMS II käytössä nykyisin nimellä ITO12). Lisäksi viittaus miehittämättömien ilma-alusten tarpeen analysointiin viittaa siihen, että niiden roolia alueellisina ilmatilan valvojina (mahdollisesti vähenevän kaluston takia) selvitetään.
Lopputulema
Uutta konetta pukkaa. Minkä maalainen kone – se on hyvä kysymys. Venäläiset valmistajat ovat jo tässä vaiheessa poissa pelistä kuten puolustusministeri Niinistö sen ilmaisi. Lisäksi koneiden tulee olla Nato-yhteensopivia (Suomen hankkimat länsimaalaiset pommit, ohjukset saadaan koneeseen kiinnitettyä), joten se on jo toinen syy miksi venäläiskoneet eivät ole mukana tässä prosessissa.
Työryhmän puheenjohtaja Lauri Puranen oli mielestäni reilu todettuaan ääneen ne valmistajat ja konemallit, jotka periaatteessa täyttävät paperilla esiselvityksen mainitsemat vaatimukset (ranskalainen Rafale, eurooppalainen Eurofighter Typhoon, ruotsalainen JAS 39 Gripen ja yhdysvaltalaiset F/A-18E/F Super Hornet tai F-35.
Ensi viikon julkaisussa pohdin sitä, mikä näistä edellä mainituista vaihtoehdoista todennäköisimmin tulee valituksi koneeksi oman näkemykseni mukaan Suomen Ilmavoimille 2020-luvun alussa ja käyttöön 2025 alkaen – eli mistä hävittäjästä tulee tulevaisuuden taivaanrannan maalarimme.
Manolis Huuki – Kokoomusnuorten turvallisuuspoliittisen työryhmän jäsen
P.S. Tässä linkki Puolustusministeriön esiselvitykseen: http://www.defmin.fi/files/3168/Esiselvitys_Hornet-kaluston_suorituskyvy…