Asiaa sote-uudistuksesta ja Kannuksen tilasta

Lestijoki-lehdessä on julkaistu syksyn aikana kovaakin kritiikkiä kunnallista päätöksentekoa kohtaan, mistä on kantautunut tietoja tänne opiskelupaikkakunnalleni asti. Muutamassa tapauksessa kritiikkiä on esitetty esimerkiksi Kannuksen kaupungin viranhaltijoiden kyvystä hoitaa tehtäviään. Vastaan nyt hieman kootusti, missä mennään eduskunnan päätöksenteon tasolla ja kommentoin myös syksyn kirjoituksia.
Suomessa on tehty merkittäviä uudistuksia hyvinvointipalveluiden tarjoamiseen viimeksi 1980-luvun alussa, jolloin Suomen hyvinvointivaltion malli saatiin valmiiksi. Tuleva sote-uudistus ja siihen kytketty maakuntahallinto on Suomen hyvinvointipoliittisen historian merkittävin uudistus kolmeenkymmeneen vuoteen, joka muuttaa kuntien roolia vuosikymmenien ajaksi. Sote-uudistuksen alkuperäinen tarkoitushan on ollut se, että valtion sote-menot saadaan kuriin eikä velkaantuminen (ulkomaalaisella rahalla) jatkuisi, koska lasku kaikesta tästä lankeaa seuraavien sukupolvien maksettavaksi.
Henkilökohtainen huoleni on kohdistunut syksyn aikana Kannuksen yläasteen saneeraukseen, joka häämöttää aivan nurkan takana. Viimeisten tietojen mukaan yläasteen remonttia varten on esitetty useita eri kustannusarvioita. Lisäksi väittelyä on käyty siitä, mitä lopulta remontoidaan. Päätöksenteon poukkoilu on omiaan vaarantamaan kuntalaisten arvostuksen kunnanjohtoa kohtaan. Huoleni on vakava, sillä valtionosuuksien varma väheneminen tulee vaikuttamaan myös siihen, miten paljon rahaa kunnallamme on rahaa käytettävissään. Jokainen sentti on siis jatkossa laskettava tarkoin, eikä remonttien tai hankintojen kustannusarviot voi heitellä useita satoja tuhansia euroja ylös tai alaspäin.
Kannuksen Kokoomus on sitoutunut tulevissa kuntavaaleissa ja ensi valtuustokaudella kannustamaan johtavia viranhaltijoita toimimaan yhdessä valtuuston ja kuntalaisten kanssa paremman kuntademokratian saavuttamiseksi ja pyrimme myös tarjoamaan jatkuvasti uusiutuvaa ajattelua päätöksentekoon, koska ainoa mikä on pysyvää, on muutos. Tällä samalla ajattelulla Kannuksen on säilyttävä elinvoimaisena kuntana tarjoamalla jotain, mitä isommilla kunnilla ei ole tarjota. Jos emme tee aktiivista työtä kuntamme elinvoimaisuuden eteen, niin löydämme itsemme nahkurin orsilta lähitulevaisuudessa.
 
Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas
Kannuksen Kokoomuksen Puheenjohtaja

Jätä kommentti

+ 16 = 23