Euroopan unionin elpymisrahasto on pois Suomen hyvinvoinnista

Elpymisrahaston käsittely eduskunnassa jatkuu. Paketti hyväksyttäneen kevään aikana. Viikon 11 alussa valtionvarainministeri, Keskustan Matti Vanhanen iloitsi tiedotustilaisuudessa  yhtä hilpeästi kuin vihreät: nyt tulee EU:sta rahaa! Suurin osa rahoituksesta on tarkoitus ohjata vihreään siirtymään ja muihin kunnianhimoisiin projekteihin. Tässä on jo hehkutuksen ensimmäinen ristiriita. Elpymisrahaston poliittinen perustelu on ollut koronan takia kärsineiden yritysten tukeminen. Tähän tarkoitukseen rahaa ei olla laittamassa ja ekonomistien mukaan rahasto ei elvytä taloutta. Toisekseen, Vanhanen unohti mainita tiedotustilaisuudessa, miten Suomen saama rahoitus osuus laski jälleen kerran. Suomi maksaa Brysseliin  6,6 miljardia ja alkuperäisen laskelman mukaan rahaa olisi pitänyt palata valtiomme kassaan 3,2 miljardia. Summa on kutistunut useasti ja nyt Suomi on saamassa 2,1mrd. Jos elpymisrahasto olisi rahapelikone, niin sen palautusprosentti olisi äärimmäisen huono (31%), koska  huoltoasemiemme pelikoneissa palautusprosentti on 95% luokkaa.  

EU edistää koronapandemian ja rahaston varjolla liittovaltiokehitystä. Suomi luovuttaa itsenäisenä maana budjettivaltaansa Brysselin hallintokortteliin, vieläpä vapaaehtoisesti.  Marinin hallitus on myös kävellyt eduskunnan perustuslakivaliokunnan kesäkuisen kriittisen kannan ylitse. Valiokunta näkee rahaston rikkovan EU:n perussopimuksia, mitkä kieltävät yhteisen velan EU-maiden välillä. EU:n alkuperäinen idea valtioiden välisestä kauppaliitosta on mielestäni se, mitä pitää tavoitella. Nykymuotoinen EU ei ole sitä, vaan siitä on tullut itseään ruokkiva byrokraattinen koneisto, joka palkitsee poliittista rälssiä ja on myös järjestelmänä epädemokraattinen. EU:lta puuttuu maailman toimivimman liittovaltion, Yhdysvaltojen kaltainen järjestelmä, jossa valta on jaettu check’s and balances -periaatteella tasan osavaltioiden ja liittovaltion kesken. Tuossa järjestelmässä pienilläkin osavaltioilla on kokoaan suurempaa valtaa, toisin on Euroopassa. 

Elpymisrahasto hyväksyttäneen seuraavan kuukauden aikana. Suosittelen kansalaisia seuraamaan erityisesti Kokoomuksen ja Keskustan toimintaa. Jos perustuslakivaliokunta linjaa elpymisrahaston vaativan eduskunnassa  2/3 äänistä, niin saatte selville, ketkä opposition kokoomuslaisista kannattaa kauppaliittoa ja ketkä liittovaltiota. Keskustan kohdalla kannattaa seurata, miten he hallituksen apupuolueena esittävät tämän  2,1 mrd potin toripuheissa onnistuneeksi aluepolitiikaksi. Sikäli on annettava tunnustusta, miten keskusta on onnistunut olemaan kokoaan suurempi  apupuolue EU-tasolla: Espanjan hallitus ilmoitti käyttävänsä 5 mrd elpymisrahastosta tulevista varoista oman akkuteollisuuden perustamiseen. Keskipohjalainen akkuteollisuus saa siis itselleen kilpailijan Espanjaan – suomalaisten veronmaksajien rahoilla.  

Onneksi tämä hulluus on mahdollista lopettaa – äänestämällä EI eduskunnan istunnossa. Veronmaksajat kiittäisivät ja vanhurskaat perisivät maan. 

Manolis Huuki, Valtiotieteen kandidaatti 

Keski-Pohjanmaan Perussuomalaiset, 1. Varapuheenjohtaja 

Kirjoitus on julkaistu 18.3.2021 Lestijoki- ja 20.3.2021 Keskipohjanmaa -lehdissä

Jätä kommentti

56 − = 54