Miten nuorisomme jaksaa?

Kohta on kulunut lähes vuosi maailmanlaajuisen koronapandemian alkamisesta. Mennyt vuosi on ollut sikäli poikkeuksellinen, koska kriisi ei ole koskettanut pelkästään yhtä valtiota tai mannerta, vaan koko maailmaa. Pandemia on tätä kirjoittaessa saapunut myös Suomen sydänmaille – Keski-Pohjanmaalle. Korona saattanee olla aikakautemme suurin muutostentekijä, koska se koskettaa meitä niin taloudellisesti kuin henkisesti.

Olen ollut huolissani nuorisomme turvallisesta elämänpolusta. Nuorten keskuudessa on havaittavissa koronapandemian tuottamaa väsymystä. Tämä on koko nuorta ikäpolvea läpäisevä asia. Peruskoulua ja lukiota käyvät eivät saa tarpeeksi tukea opetushenkilökunnalta mahdollisen etäopetuksen takia. Lisäksi yleinen pahoinvointi on nousussa – ei teini-ikäiseltä voi vielä odottaa itsenäistä työskentelyä opiskelun parissa. Osa nuorista siis putoaa kyydistä ja se on oman opettajansijaisuuskokemuksien perusteella todella huolestuttavaa.  Lisäksi yliopistoissa nuoret aikuiset eivät ole päässeet kohtaamaan muita opiskelukavereitaan ja kytkeytyminen yhteiskuntaan on ollut heikkoa. Pahoinvointi siis lisääntyy nuorisomme keskuudessa.

Pandemia näytti keväällä 2020 vakavimmalta uhalta sukupolvellemme. Viime kevään sulku oli sen hetkisen päätöksenteossa järkevä ratkaisu – meillä ei ollut käsitystä kuinka vakavaksi korona muodostuu koko yhteiskunnalle ja kaikille ikäluokille. Nyt aikaa on kulunut lähes vuosi ja tiedeyhteisö on tutkinut asiaa. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tilastot myös tukevat väitettä etenkin iäkkäille vaarallisesta virusinfektiosta. Nuorisonkin keskuudessa on havaittu taudin vakavimpia muotoja, mutta määrät ovat olleet selkeästi alhaisempia kuin iäkkäillä. Kysymys kuuluu, onko yhteiskunnan sulku nuorisomme tulevaisuudelle hyvä vai huono asia pitkällä aikavälillä? Onko kotiopetus aidosti parempi asia kuin tuttu ja turvallinen kouluympäristö? Olemmeko päätöksillämme luomassa menetettyä sukupolvea? Taudin yhteiskunnalliset ja inhimilliset kustannukset ovat mahdollisesti mittavat.

Minusta on tärkeää ennakoida koronasulun aiheuttamiin seurauksiin lähitulevaisuudessa. Jokainen koronasulun takia menetetty pahoinvoiva nuori on haaste kunnalle ja kaikille sosiaaliviranomaisille. Kysymys kuuluu: kuinka kauan Suomi voi lykätä päätöksiä? Mikä on vähiten haitallisin tie? Kannuksen kaupungin ja muiden lähikuntien on aktiivisesti toimittava nuorten hyväksi. Myös kotona on tärkeää kysyä omalta lapselta, voiko hän hyvin ja auttaa koulutöiden kanssa. Samalla yhteisöjen on tuettava toisiaan tämän haasteen edessä. Lapsilla on vain koulua ja kotia, ei hurvittelua ja vapaa-aikaa. Rokotukset onneksi jatkuvat ja tulevaisuudessa palaamme normaalin arkeen. Pidetään huolta nuoristamme ja varaudutaan aikaan jälkeen koronan (ajKr.). Toivottavasti nuorisomme jaksaa jatkossakin menestyä ja jatkaa hyvällä elämänpolulla.

Manolis Huuki, Valtiotieteen kandidaatti

Kaupunginvaltuutettu (Ps.), Sivistyslautakunnan jäsen

Kirjoitus on julkaistu Keskipohjanmaa ja Lestijoki-lehdessä maaliskuussa 2021.

Jätä kommentti

8 + 2 =