Maahanmuuttokeskustelu asian puolesta tai vastaan pidetyt mielenilmaukset saavuttivat uuden virstanpylvään viimeistään syyskuun 24. päivään mennessä. Yle uutisoi torstaina siitä, miten Lahdessa entisen Hennalan kasarmien yhteydessä järjestettiin mielenilmaus (http://goo.gl/OFxm2K), missä yksi mielenosoittajista oli pukeutunut rasistisen yhdysvaltalaisen Klu Klux Klan-järjestön asuun. Paikalla oli myös heiluteltu Suomen lippuja ja toisena yhdistävänä tekijänä mielenilmaisijoilla olivat paidat, joissa oli tuttu Suomileijona.
Viimeistään tämä syksy ja yleinen koko Eurooppaa koskeva pakolaiskriisi on tuonut Lähi-Idän tapahtumat kotiovillemme – Torniosta saapuu päivittäin jopa 600 turvapaikanhakijaa. Suurin osa hakijoista on maahanmuuttoviraston tietojen mukaan Irakista tulevia ihmisiä. Tilanteen läheisyyden vuoksi Perussuomalaisten aikaisempi keskustelu maahanmuutosta on nyt konkretisoitunut – jos viimeiset viisi vuotta asiasta veivattiin verkossa erilaisilla keskustelusivuilla, niin nyt asiasta osoitetaan myös mieltä.
Perussuomalaiset ovat menettämässä ohjakset maahanmuuton ja pakolaiskriisin keskustelussa tavalliselle kadunmiehelle. Jos aikaisempina vuosina perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen siipi (Halla-Aho, Immonen, Lohela) kävivät keskustelua asian ympärillä sivistyneesti, niin nyt perussuomalaiset joutuvat kohtaamaan tilanteen, missä heidän maahanmuutosta kiinnostuneet kannattajat ryhtyvät sanoista tekoihin.
Tilanne kaikessa vaarallisuudessaan muistuttaa 1900-luvun alkua, jolloin Suomen sosiaalidemokraattinen liike repesi kahtia maltillisten menetettyä aloitekykynsä aseellista selkkausta vaatineelle osalle. Tästä seurasi se, minkä me nykypäivänä tunnemme vuoden 1918 sotana. Yhteistä kahtiajakautuneessa sosiaalidemokraattisessa puolueessa oli se, että ihmisten elinoloja haluttiin parantaa – eri mieltä oltiin siitä, miten nämä asiat tulisi hoitaa.
Yllä oleva esimerkki 1900-luvun alusta liittyy vahvasti myös Perussuomalaisten toimintaan. Viimeiset viisi vuotta on maltillisesti saarnattu mamuista, mokutuksesta, punavihermädätyksesta – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ajallisesti olemme siis käyttäneet kiivaaseen, mutta lopulta hyvinkin maltilliseen maahanmuuttokeskusteluun yhteensä viisi vuotta, eli puolet vuosikymmenestä. Sosiaalidemokraattien jakautuminen ei tapahtunut hetkessä, vaan vaati aikansa, jolloin nyrkkiä taskussa puristava tyytymätön kansanosa (tilattomat, tehtaan työläiset) päättivät puheiden sijaan toimia, eli tarttua aseisiin.
Perussuomalaisten osalta tämä ilmiö havaittavissa siltä osin, että aikaa on kulunut, joidenkin ihmisten kärsivällisyys on lopussa (hallitusohjelman toteuttaminen maahanmuuton osalta ei tapahdu yhdessä yössä) ja kulman taakse ilmestynyt pakolaiskriisi ovat aiheuttaneet sen, että maahanmuutosta huolestuneet kansalaiset ovat ottamassa oikeuden omiin käsiinsä. Perussuomalaisissa toimiva hyvä ystäväni kertoi muutama päivä takaperin, kuinka hänelle oli soittanut perussuomalainen kannattaja pääkaupunkiseudulta. Soittaja oli kuulemma vaatinut ”suomalaisille pesismailoja ja Helsingissä on liikaa mutiaisia”. Kynnys väkivaltaisiin puheisiin ja kielteisiin ilmaisuihin ulkomaalaisista ovat nyt arkipäivää ja muuttumassa pienen kannattajakunnan sisällä hyväksyttäväksi tavaksi toimia tai puhua toisista.
Tämä ilmiö ja viime viikkojen uutiset vastamielenilmauksista, joissa veteraanien perintö sekä ajatus pukeutua vastaanottokeskuksen eteen rasistisen Klu Klux Klan-järjestön asuun heijastaa sitä, miten johtoryhmän ote tavallisesta kadunmiehestä alkaa lipsua Perussuomalaisissa, joka on ollut nuivan maahanmuuttopolitiikan lipunkantaja Suomessa.
Loppuun on todettava, että olen käynyt keskusteluja maahanmuutosta yllä mainitun Perussuomalaisen ystävän kanssa useita kertoja, vaikka aihe ei ole minulle erityisen tuttu. Ystäväni esittämät kannat ovat olleet asiallisia ottaen huomioon, että esittäjä on korkeakoulutettu, joten hänellä on mahdollisuus keskustella asiasta laaja-alaisesti ja monipuolisesti kuitenkaan sortumatta internetissä velloviin yleistyksiin siitä, miten ”ne vievät meidän naiset, vie meidän rahat, jne.” Näiden keskustelujen yhteydessä olen oppinut ymmärtämään sitä, miksi Perussuomalaiset on huolissaan tästä asiasta. Olen ymmärtänyt heidän kantaansa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin samaa mieltä näistä näkemyksistä tai hyväksyisin niitä.
Perussuomalaisella puolueella on nyt viimeiset hetket tarttua kaksin käsin hevosen ohjaksista kiinni – toinen käsi on jo lipsahtanut pois. Oman ennustukseni mukaan toisen käden lipsahtaessa ohjaksista taitava ratsastaja ei voi kuin seurata, mihin hevonen jatkaa matkaansa ja tuleeko tällä matkalla pahoja haavereita ratsastajalle sekä muille sivullisille.
Kirjoittaja opiskelee Turun yliopistossa poliittista historiaa ja valtio-oppia
