Helsingin Sanomissa on käyty keskustelua parisuhteista niin naisten kuin miestenkin näkökulmasta. Yleinen huomio on ollut se, että niin miehet kuin naisetkin näkevät parisuhteeseen ryhtymisen ongelmana vastakkaisen sukupuolen kumppaniin kohdistamat liian suuret odotukset. Tämä väite on kuitenkin osa kokonaisuutta, joka on kytköksissä yhteiskunnan sosiaalipoliittiseen päätöksentekoon ja sitä kautta myös asenneilmapiiriin.
Yhteiskunta on muuttunut merkittävästi entisajoista, jolloin kumppanin etsintä oli eksklusiivista ja yhtenä tekijänä oli taloudellinen toimeliaisuus. Nykyään jokainen voi halutessaan hakea kumppania kauempaa ja käyttää harkintaa, ryhtyäkö parisuhteeseen. Kyse on siis asenneilmapiirin muutoksesta siinä, milloin ja millä perusteilla parisuhdetta pitäisi rakentaa. Myös pidentynyt elinikä ja halu elää yksin tai ”nähdä maailmaa” vaikuttavat oleellisesti siihen, milloin ihminen haluaa mahdollisesti sitoutua parisuhteeseen.
Asenteiden lisäksi yhteiskunnan rakenne ja sosiaaliset tuet vaikuttavat osittain tiedostamattomasti parisuhdemarkkinoihin. Nykyisen hyvinvointivaltiomme oleellisin lainsäädäntö saatiin valmiiksi 1980-luvulla. Ennen tätä yksin eläminen oli käytännössä taloudellisesta näkökulmasta suurempi riski kuin yhdessä asuminen. Tieto taloudellisista riskeistä on pakottanut ihmisiä etsimään itselleen kumppania niin rakkauden kuin taloudellisen vakaudenkin näkökulmasta.
Nykyisin yksinelämisessä ei nähdä asenteiden tasolla mitään pahaa. Talouden näkökulmasta yhteiskunnan tukiverkosto muodostaa tietynlaisen ”parisuhteen” yksilön kanssa, joten tarvetta seurusteluun ei enää ole.
Parisuhdekeskustelussa on kiistelty siitä, onko syy yksinäisyyteen naisten tai miesten nirsoudessa vai yleisesti parisuhteita vähättelevässä asenneilmapiirissä. Mielestäni jokaisella on oikeus asua yksin tai haaveilla parisuhteesta. Tulisi kuitenkin muistaa, että yhteiskunnan sosiaalipoliittiset ratkaisut vaikuttavat myös asenteisiin ja siihen, nouseeko vai laskeeko parisuhteeseen ryhtymisen kynnys.
Parisuhde rakentuu niin monesta asiasta, ettei yksin elämisestä voi syyttää ainoastaan vastakkaista sukupuolta. Asia tulee nähdä laajempana kokonaisuutena, johon vaikuttavat niin yksilön valinnat kuin yhteiskunnan muutoskin.
Manolis Huuki
valtiotieteiden ylioppilas
Turku
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 11.1.2017
