Vierailin 12.6-19.6.2018 Tutkimassa Saksaa. Viimeksi olen käynyt maassa keväällä 2009 lukion saksan kielten opiskelijana. Ensimmäiset kaksi päivää vietin Berliinissä. Kohde oli sama kuin lähes kymmenen vuoden takaisella matkalla. Berliinissä on paljon nähtävää, sillä kaupunki on historiallisesti tärkeä. Lähihistorian näkökulmasta erityisen kiinnostavia kohteita olivat kylmän sodan aikaiset paikat: Berliinin muuri oli aikanaan yli sata kilometriä pitkä ja se erotti Itä- ja Länsi-Berliinin.
Nykyisin turisteille muistomerkiksi jätetty pätkä löytyy Spree-joen itäiseltä rannalta. West-Side Galleriana tunnettu muuri on tunnettu taiteilijoiden muuriin tekemistä piirroksista. Muutaman kilometrin päässä muurista on löydettävissä Checkpoint Charlie, jonka kautta oli mahdollista matkustaa näiden kahden maan välillä. Tiergartenin puiston vierestä puolestaan löytää kuuluisan Brandenburgin portin ja tästä nähtävyydestä on alle 500 metriä Saksan parlamenttirakennukselle, mikä on myös hieno kohde vierailla.
Berliinin tutustumisen jälkeen vuokrasin viideksi päiväksi auton ja suuntasin kohti Müncheniä. Pidin välipysähdyksen Fuldan kaupungissa, Hessenissä. Tästä kaupungista on 30 kilometriä vanhalle Itä- ja Länsi-Saksan rajalle, mistä löytyy Point Alpha -museo, mihin on kerätty kattava tietopaketti rajavyöhykkeestä ja kylmän sodan Saksoista. Fuldan keskusta oli puolestaan rakennettu keskiajan tyylisesti, mikä teki minuun vaikutuksen.
Matkani lopullinen päämäärä oli Baijerissa sijaitseva Münchenin kaupunki. Majoituin toisen opiskelukaverini luona, jonka kanssa kävimme mm. Itävallan Salzburgissa päiväreissulla. Vierailimme Alpeilla aikanaan natsipuolueelle tärkeässä ”Kotkanpesässä” lähes 2000m korkeudessa. Tämän paikka oli kokouspaikka ja nykyisin se on turistikohde, koska rakennus on itsessään arkkitehtuurin näkökulmasta katsottuna hieno. Eteläinen Saksa oli itsessään hurmaava: paljon teollisuutta, vaurautta, maaseutua ja suoran ystävällisiä saksalaisia.
Viikonloppuna oli mielenkiintoista huomata, miten paikallisista lähes joka 4. mies tai nainen oli pukeutunut illanviettoa varten paikalliseen kansallispukuun: miehet nahkahousuihin, naiset dirnd-asuun. Baijerilaiset ovat ylpeitä pukeutumisestaan ja sen huomasi, sillä aitojen nahkahousujen tai dirnd-asun hinta oli kaupan ikkunassa tuhat euroa!
Saksa on hieno maa vierailla. Ruokakauppojen hinnat olivat kolmasosa Suomen hintatasosta. Lidlissä puolen litran nelosolut maksoi 0,29e, josta 0,25e oli panttia. Lihatiskin kilohinnat olivat useita euroja halvempia kuin Suomessa. Baijerin ravintoloissa saattoi aterioida alle kymmenellä eurolla. Saksan moottoritiet (autobahn) olivat iso kokemus: maassa ei ole yleistä nopeusrajoitusta moottoriteillä, joten tiellä näki jopa poliisiautoja ajamassa yli 200 kilometriä tunnissa.
Kaikesta ihmettelystä huolimatta koin Saksan hienoksi maaksi, josta meillä suomalaisilla on opittavaa. Yhteisenä tekijänä koin saksalaisten rehellisyyden – tosin Suomalaiselle saattoi myös tulla yllätyksenä, että rehellisyyden lisäksi saksalaiset ovat suoria puheissaan. Suosittelen Saksaa kesälomakohteena ja erityisesti maaseudun kiertelyä autolla.
Manolis Huuki, valtiotieteiden ylioppilas