Yhdysvaltain vapaussodan alkamisesta 250 vuotta

Yhdysvaltain vapaussodan alkamisesta tulee tänään 19.4.2025 kuluneeksi 250 vuotta. Sodan alkuhetkenä pidetään Concordin ja Lexingtonin taisteluita Massachusettsin alueella Koillis-Yhdysvalloissa (Uuden Englannin alueella). Taistelussa vastakkain olivat Britannian kuningasta vastustaneet Amerikan patriootit – minuuttimiehet ja Amerikan mantereelle sijoitettu brittiarmeija.

Brittien Amerikan mantereen siirtokuntien vuosia jatkunut tyytymättömyys emämaataan kohtaan purkautui aseellisesti vuoden 1775 keväällä. Tuosta hetkestä alkoi kahdeksan vuotta kestänyt jakso, jonka seurauksena brittien kolmetoista alkuperäistä siirtokuntaa julistautui itsenäiseksi hieman yli vuosi aseellisten taistelujen alkamisesta heinäkuun neljäntenä päivänä 1776.

Yhdysvaltain vapaussota on meille eurooppalaisille ja yleisesti länsimaalaisille yhteiskunnille merkittävä tapahtuma. Ilman Amerikan vallankumousta myös Ranskan suuri vallankumous olisi jäänyt tapahtumatta. Yhdysvallat otti käyttöönsä ensimmäisenä valtiona maailmassa käynnissä olleen valistusajan ihanteet yksilöiden oikeuksista elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun. Kuten itsenäisyysjulistuksen alussa tämä ajatus todetaan: Jumala on luonut jokaisen ihmisen tasa-arvoiseksi – sama ihanne siirtyi myöhemmin Ranskaan ja myöhemmin muualle Eurooppaan.

Amerikan perustajaisät olivat lukeneet aikansa valistuskirjallisuutta ja jälkikäteen todeten, onnistuneet valistuksen keskeisimpien ihanteiden kirjaamisesta itsenäisyysjulistukseen ja myöhemmin säädettyyn perustuslakiin.

Näin keväisenä ja pääsiäistunnelmaisena päivän on yksilönä huikeaa miettia, miten 250 vuotta on kulunut siitä ensimmäisestä musketin laukauksesta, joka johti vuosia kestäneeseen vapaussotaan patrioottien ja brittien välillä. Oliko kukaan tuolloin miettinyt mielessään, mitä tuon hetken tapahtumista seuraisi niin Amerikan mantereelle kuin maailmalle seuraavien vuosien, vuosikymmenten tai vuosisatojen jälkeen?

Hienoa käydä tällaista pohdintaa ja todistaa Concordin ja Lexingtonin taistelujen jälkeisiä seurauksia alkuperäisille 13 siirtokunnalle 250 vuotta tapahtumien jälkeen.

(William Barnes Wollenin maalaus patrioottien ja brittien taistelusta Lexingtonissa 19.4.1775)

Jätä kommentti

29 − 19 =