Avoin kirje Sebastian Tynkkyselle

Arvoisa Sebastian Tynkkynen,   Olette olleet maanantain aikana esillä lähes jokaisessa uutismediassa. Ehdotuksesi Perussuomalaisten puoluejohdolle ylimääräisen kokouksen järjestämisestä, jossa äänestettäisiin hallitustaipaleenne jatkosta, on mielestäni edesvastuutonta. Vaatimuksenne yhdessä Aleksi Hernesniemen ja Terhi Kiemungin kanssa on aiheeltaan asiallinen ja ajankohtainen tällä hetkellä. Kuitenkin toimitte parhaillaan lyhytkatseisesti vaatiessanne äänestystä hallitustaipaleen jatkosta. Perussuomalaiset edustaa puolueena yhtä kolmasosaa hallituksen kokoonpanosta … Lue lisää

Perussuomalaiset ovat menettämässä otteen maahanmuuttokeskustelussa

Maahanmuuttokeskustelu asian puolesta tai vastaan pidetyt mielenilmaukset saavuttivat uuden virstanpylvään viimeistään syyskuun 24. päivään mennessä. Yle uutisoi torstaina siitä, miten Lahdessa entisen Hennalan kasarmien yhteydessä järjestettiin mielenilmaus (http://goo.gl/OFxm2K), missä yksi mielenosoittajista oli pukeutunut rasistisen yhdysvaltalaisen Klu Klux Klan-järjestön asuun. Paikalla oli myös heiluteltu Suomen lippuja ja toisena yhdistävänä tekijänä mielenilmaisijoilla olivat paidat, joissa oli tuttu … Lue lisää

Kuka kantaa vastuun? Osa II

Lestijoessa 27.8.2015 julkaistiin mielipidekirjoitukseni Koulutus Kannus-hankkeesta ja kyseisen hankkeen epäkohdista. Lyhyesti kerrattuna Kannuksen kaupungilta jäi saamatta vuonna 2013 Keski-Pohjanmaan maakuntahallitukselta 40 000 euroa, koska asiaa hoitaneet kannuslaiset viranhaltijat unohtivat lähettää maakuntahallitukselle maksatushakemuksen (laskun) ennen määräaikaa (31.7.2013).  Tapahtuneen virheen seurauksena maakuntahallitukselta saamatta jäänyt 40 000 euroa on maksatettu kannuslaisten verorahoista. Kirjoitukseni tarkoitus oli valaista, kuinka paljon tämän virheen … Lue lisää

Kansa on puhunut!

Suomen 37. eduskuntavaalit ovat virallisesti ohi ja tuleva hallituksen muodostaja selvillä. Selkeä voittaja näissä vaaleissa on Juha Sipilän johtama Keskusta ja häviäjä Antti Rinteen johtama SDP. Lisäksi Kokoomuksen osalta voidaan puhua eräänlaisesta torjuntavoitosta, sillä mielipidekyselyiden ennustama vaalitulos (Keskusta-SDP-Kokoomus) ei lopulta toteutunut. Viime vaalikauden raskas koitos on yksi syy mm. Kokoomuksen ja SDP:n kannatuksen laskuun – … Lue lisää

Kuka kantaa vastuun?

Korkein hallinto-oikeus antoi hylkäävän päätöksen heinäkuun 8. päivä Kannuksen kaupungin tekemään valitukseen koskien Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittaman projektin maksatusta (KHO päätös 8.7.2015 Diaarinumero 706/2/15). Vaasan hallinto-oikeus oli aiemmin hylännyt kaupungin valituksen (9.2.2015). Korkeimmassa hallinto-oikeudessa päätös pysyi samanlaisena: Kannuksen kaupunki ei saa Keski-Pohjanmaan liitolta menetettyä 40 000 euron kertakorvausta, jonka tarkoituksena oli rahoittaa Kannuksen kaupungin koulutus-Kannus -hanketta. Tämä … Lue lisää

Analyysi hävittäjähankintojen esiselvityksestä

Puolustusministeriön työryhmä julkaisi 11.6.2015 esiselvityksensä Ilmavoimiemme käyttämän F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjän tilalle ja luovutti esiselvityksen puolustusministeri Niinistölle. Tiedotustilaisuudessa esiintynyt puolustusministeri Jussi Niinistö ja työryhmän puheenjohtaja Ilmavoimien entinen komentaja Lauri Puranen totesivat, ettei kyseinen selvitys ota vielä suorasti kantaa siitä, mistä maasta tuleva hävittäjä hankitaan. Esiselvityksen tarkoituksena on ollut lähinnä antaa raamit sille, millaisiin uhkakuviin Suomessa valmistaudutaan ilmapuolustuksen … Lue lisää

Säästötalkoiden aika?

Paljon on tapahtunut vaalien jälkeen ja myös saatu aikaiseksi: on vältetty vatulointia, iteroitu, juotu kahvia ja tehty kipeitä, mutta tarpeellisia uudistuksia Smolnan kabineteissa, joissa Suomen nykyistä suuntaa on päätetty muuttaa Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ohjaamana.  Päätösten pohjalta valtio leikkaa menojaan ja samalla tehdään suuria rakenteellisia uudistuksia, joilla pyritään edistämään Suomen taloutta. Näillä lääkkeillä pyritään taittamaan … Lue lisää

Demokratiamme merkitys?

Eduskuntaan valitaan 19.4.2015 pidettävissä eduskuntavaaleissa 200 kansanedustajaa yli 1800 ehdokkaasta, jotka ovat viimeistään tammikuun jälkeen hahmotelleet omat vaalilupauksensa ja samalla 4,5 miljoonalla täysi-ikäisellä on äänioikeus näissä vaaleissa. Tilastoja tutkimalla eduskuntavaalien äänestysaktiivisuus vuosien 1975-2011 välillä on laskenut 70-luvun huippuajoista (81,2% v. 1979, Tilastokeskus) nykyiseen 70 prosentin rajapintaan. Miksi näin on päässyt käymään ja mitä me voisimme … Lue lisää

Suomi olisi pitänyt miehittää 1940

75 vuotta sitten pieni ja uppiniskainen Suomen kansa taisteli hyvin rajusti Neuvostoliittoa vastaan, joka Mainilan laukausten takia oli velvoitettu puolustamaan suurta ja mahtavaa äiti Venäjää valkokaartien suomalaisia vastaan. Sodassa kävi sikäli huonosti, että Neuvostoliitto saavutti osan tavoitteistaan puolustaessaan urheasti oman maansa suvereeniteettia ulkomaista valkokaartin hyökkäystä vastaan, jota johti mm. vuoden 1918 tapahtumista tuttu päälahtari ja … Lue lisää

Ska vi tala på svenska?

Vapaa kielivalinta ry aloitti 4.3.2013 nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen, missä vaadittiin ruotsin kieli valinnaiseksi kaikilla kouluasteilla. Kansalaisaloite sai yhteensä 62 158 kannattajaa, mikä on huomattava määrä kannattajia. Kansalaisaloite lähti Eduskuntaan 24.4.2014 ja vuoden kestäneen käsittelyn jälkeen sivistysvaliokunta antoi 25.2.2015 aloitteen hylkäämistä tukeneen lausuntonsa. Eduskunnan istunnossa kansalaisaloite hylättiin valiokunnan esityksen mukaisesti äänin 134-48. Mitä tästä nyt pitäisi olla … Lue lisää