Donald Trump teki historiaa – näin se vaikuttaa Suomeen ja Eurooppaan

Kello on 0556 ja näyttää siltä, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vaa´ankieliosavaltioista Florida on menossa Donald Trumpille, koska ero Hillary Clintoniin on 200 000 ääntä. Ohion osavaltio on varmasti menetetty ja Suurten Järvien niin kutsuttu ”ruostevyöhyke” on myös vahvasti Trumpin takana, vaikka analyysien perusteella alue on ollut vahva Demokraattien kannatusalue – tietynlainen ”palomuuri”. En ole yllättynyt tästä … Lue lisää

Kanteluni Julkisen Sanan Neuvostolle Yle Kioskin 27.10.2016 tekemästä uutisoinnista

Lähetin Julkisen Sanan Neuvostolle kantelun Yle Kioskin 27.10.2016 julkaisemasta (”uutis”)videosta, jossa käsitellään hallituksen verolinjaa häikäilemättömällä sensaationhakuisuudella. Kyseinen video on malliesimerkki siitä, miten asioiden kertomisen (eli uutisoinnin) sijaan sorrutaan johtopäätöksien tekemiseen ja lopulta huonoon journalismiin, koska tapahtumien taustoja ei selvitetä eikä niitä kerrota faktat faktoina-periaatteella uutisia seuraaville ihmisille. Veropolitiikasta on hyvä keskustella ihmisten kanssa. Erityisen tärkeää … Lue lisää

Asiaa sote-uudistuksesta ja Kannuksen tilasta

Lestijoki-lehdessä on julkaistu syksyn aikana kovaakin kritiikkiä kunnallista päätöksentekoa kohtaan, mistä on kantautunut tietoja tänne opiskelupaikkakunnalleni asti. Muutamassa tapauksessa kritiikkiä on esitetty esimerkiksi Kannuksen kaupungin viranhaltijoiden kyvystä hoitaa tehtäviään. Vastaan nyt hieman kootusti, missä mennään eduskunnan päätöksenteon tasolla ja kommentoin myös syksyn kirjoituksia. Suomessa on tehty merkittäviä uudistuksia hyvinvointipalveluiden tarjoamiseen viimeksi 1980-luvun alussa, jolloin Suomen … Lue lisää

Menneisyyteen haikailu estää älyllisen keskustelun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta

Ulkopoliittinen instituutti julkaisi vastikään nykyistä todellisuutta vastaavan raporttinsa Suomen lähiympäristön suurimmista ulko- ja turvallisuuspoliittista haasteista ja uhkakuvista. Upin raportin sisältö on tyrmätty monen pitkäaikaisen poliitikon ulostuloissa. Esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttila osoittaa kannanotollaan sen, miten keskustan sisällä K-linja elää ja voi hyvin. Puheet siitä, ettei Upin ulostulo ainakaan edistä Suomen kahdenvälisiä suhteita, kuulostavat siltä kuin Neuvostoliitto olisi … Lue lisää

Litiumissa on Suomen ja Keski-Pohjanmaan tulevaisuus

Yleisradio uutisoi 4.8.2016 Kaivosyhtiö Keliberin aloittaneen litiumin koelouhinnat Keski-Pohjanmaalla. Kokkolan ja Kaustisen metsissä lienee Euroopan mittavimmat litiumvarannot ja tätä malmia käytetään paristoissa, matkapuhelimien akuissa ja sähköautoissa, joten kysyntä akkuteollisuuden suunnalla olisi varma. Kaustisella toimiva kaivosyhtiö Keliber suorittaa tällä hetkellä koelouhintaa siitä, onko alueella sijaitseva malmiesiintymä kaupallisesti kannattava. Syksyn aikana tulemme todennäköisesti kuulemaan hankkeen kannattavuudesta. Jos … Lue lisää

Kansallinen Kokoomus tukee puolustusmäärärahojen nostoa

Kokoomus järjesti puoluekokouksensa Lappeenrannassa 10-12.6.2016 Holiday Club Saimaalla. Kokous oli merkittävä poliittisesti monesta eri näkökulmasta. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyen Kokoomus julkaisi kansanedustaja Ilkka Kanervan työstämän asiakirjan. Lisäksi puolueen paikallisyhdistykset jättivät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä aloitteita puoluekokouksen käsiteltäväksi. Puoluekokous tuki selkeällä äänten enemmistöllä Puolustusvoimien rahoituksen nostoa. Pohjanmaan Kokoomusnuoret esitti ”tarvittavaa lisäystä puolustusmäärärahoihin tällä vaalikaudella täysmääräisesti”. … Lue lisää

Kannuksen monitoimitalosta

Toukokuun lopussa ilmestyneessä Lestijoki-lehdessä oli aukeaman kokoinen uutiskokonaisuus Kannuksen Monitoimitalon kohtalosta (26.5.2016). Tietyt harrastusyhdistykset keräävät parhaillaan adressia ”Monarin puolesta”. Tätä kirjoittaessa kasassa on 263 nimeä. Kannuslaisten harrastuspaikan ympärillä velloneet huhut ja tarinat ovat siis kiertäneet kevään mittaan, koska tällainen adressi on luotu adressit.com -verkkosivuille. Keskustelulle on aihetta, sillä Monitoimitalon kohtalo tuli esille ensimmäisen kerran 7.12.2015 … Lue lisää

Puoluekokousaloite 164: Ryhmäkanneoikeuden laajentaminen

ALOITE                                                            8.4.2016   RYHMÄKANNEOIKEUDEN LAAJENTAMINEN   Suomen laki tuntee nykyisin ryhmäkanteen ”Laki kuluttajavirastosta annetun lain muuttamisesta” (447/2007), mutta viimeaikaiset tapahtumat mm. sähköverkkoyhtiö Carunan tapauksessa (talvi 2016) ovat osoittaneet, miten suomalainen ryhmäkanneoikeus ei ole siviilioikeudellisena kanteena tarpeeksi kattava.   Nykyinen laki koskee ainoastaan kuluttaja-asiamiehen vireille panemaa ryhmäkannetta (455/2007 9 b §). Nykymuodossa kyse on niin sanotusta … Lue lisää

Puoluekokousaloite 153: Puolustusmäärärahoja nostettava

ALOITE                                                            8.4.2016   PUOLUSTUSMÄÄRÄRAHOJA NOSTETTAVA   Suomen Puolustusvoimien tila on heikentynyt Kataisen hallituksen aikana tehtyjen muutosten takia (Puolustusvoimauudistus). Edellisen hallituksen aikana Puolustusvoimilta leikattiin valtiontalouden tasapainottamisen vuoksi 400 miljoonaa euroa, millä on ollut suuri vaikutus Suomen nykyiselle puolustuskyvylle.   Ukrainan tapahtumien ja eurooppalaisen yleisen turvallisuustilanteen heikennyttyä elämme sellaisessa tilanteessa, missä Puolustusvoimien tehtäviä tulisi jälleen asettaa hallituksen … Lue lisää

Puoluekokousaloite 239 : Ylioppilaskuntien jäsenmaksu uudistettava

ALOITE                                                            8.4.2016   YLIOPPILASKUNTIEN JÄSENMAKSU UUDISTETTAVA   Suomessa on yhteensä 15 yliopistoa, jotka antavat korkeakoulututkintoihin ja tieteelliseen tutkimukseen tähtäävää opetusta. Lisäksi yliopistoilla on Suomessa itsehallinto (558/2009 3 §) ja rahoitus tulee valtiolta (558/2009 Luku 6). Tämä aloite kiinnittää huomion yliopistolain 46 §, jossa säädetään mm. ylioppilaskunnan asemasta ja jäsenmaksusta.   Pohjanmaan Kokoomusnuoret näkee yliopistojen ylioppilaskuntien … Lue lisää